The Rasmus esiintyi Helsingin jäähallissa perjantaina 30. syyskuuta. Puolitoista tuntia kestäneen setin seitsemäs kappale oli vuonna 2001 julkaistu Chill, ja yhtye kutsui biisin ajaksi lavalle myös saksofonilla kappaleen teemaa soittaneen Michael Monroen.
Lauri Ylönen, miksi Monroe soitti kanssanne juuri Chillin?
– Kun kappale aikoinaan ilmestyi, me saatiin vähän rapaa niskaan erinäisiltä tahoilta. Satuin silloin juttelemaan Michaelin kanssa, ja hän puolestaan kehui Chilliä aivan mahtavaksi biisiksi. Niihin aikoihin se antoi hirveästi uskoa omaan tekemiseen, The Rasmus -laulaja kertoo Soundille.
– Olemme vuosien mittaan soittaneet Chillin livenä lukemattomia kertoja. Aina kun esitämme sen, muistan Michaelin lämpimät ja kannustavat sanat. Tämän vuoksi halusimme myös kutsua hänet lavalle kanssamme!
Chill kulki tähän tapaan: