The Who -laulajan muistelmien julkaisupäivä varmistunut – Roger Daltrey: ”Se, että olen yhä tässä ja pystyn kertomaan tarinani on suorastaan ihme”

AOP

Muistelmat julkaisee Blink Publishing.

Legendaarisen The Who -yhtyeen laulaja Roger Daltrey julkaisee fanien pitkään odottamat muistelmat tulevana syksynä. Teos ilmestyy Isossa-Britanniassa 18. lokakuuta ja Yhdysvalloissa 23. lokakuuta.

Muistelmateoksen nimi on Thanks a lot, Mr. Kibblewhite: My story eli vapaasti suomennettuna Kiitti vaan, herra Kibblewhite: Minun tarinani (Desmond Kibblewhite oli Daltreyn ankara yläasteen rehtori, joka erotti levottoman ja hankaluuksiin ajautuvan 15-vuotiaan nuorukaisen koulusta) ja sen julkaisijana toimii Blink Publishing. Teoksen kuvaillaan olevan paitsi kuvaus yhdestä maailman suurimmista rockyhtyeistä, myös katsaus muutosten vuosiin Britanniassa 40-luvulta 70-luvulle.

”Vei kolme vuotta purkaa elämäni tapahtumat, muistaa kuka teki mitä ja milloin, erottaa myytit todellisuudesta, kertoa, mitä todella tapahtui Holiday Innissä Keith Moonin 21-vuotispäivänä. Toivottavasti lopputulos on paljon enemmän kuin vain muistelma. Olen ollut onnekas saadessani elää mielenkiintoisia aikoja. Olen nähnyt yhteiskunnan, musiikin ja kulttuurin muuttuvan. Se, että olen yhä tässä ja pystyn kertomaan tarinani eteenpäin on suorastaan ihme, ottaen huomioon kuinka moni ympärilläni ei selvinnyt”, Daltrey kertoo muistelmistaan.