Ufot eivät ole ainoa entistä Blink-182 -nokkamiestä kiehtova asia – Kulutti kiertueilla aikaa myös metsästämällä myyttistä olentoa

Rumpali Travis Barkerille Isojalan metsästäminen meni jo yli hilseen.
8.2.2019 12:38

Vuonna 2015 perustamastaan Blink-182 -yhtyeestään syrjäytetty laulaja-kitaristi Tom DeLonge on viime aikoina kunnostautunut toisen intohimonsa eli ufotutkimuksen parissa. Rumpali Travis Barker muisteli hiljattain Joe Roganin haastattelussa, miten ufot olivat DeLongen juttu jo silloin, kun bändiä perustettiin.

”Meillä oli tapana vetää pää sekaisin ja tuijottaa keikkabussin ikkunasta [ufoja katsellen]. Tein sitä hänen kanssaan paljon, se oli tavallaan sellainen yhdistävä kokemus”, Barker toteaa.

”Se oli Tomin juttu – otetaan pilveä ja etsitään ufoja. Ja niin me teimme! Istuimme siinä ja tuijotimme bussin ikkunasta ufoja etsien.”

Ufot ja avaruusolennot eivät olleet ainoa DeLongea kiehtonut asia, sillä Barkerin mukaan tällä oli kiertueilla myös välillä tapana lähteä etsimään erästä myyttistä olentoa pitkin Amerikkaa.

”Hän meni niin pitkälle, että rundilla ollessamme hän oli yhtäkkiä, että ’Mennään ja etsitään vittu Isojalka’. Hän kokosi ryhmän ja he lähtivät sitten oikeasti etsimään sitä. Minua hän ei niille reissuilleen saanut mukaan, koska minusta se meni jo liikaa satuilun puolelle.”

Lisää luettavaa