Vuoden ufotutkija, entinen Blink-182–laulaja: Roswellin avaruusalus oli natsien huipputeknologiaa

Tom DeLongen mukaan hallitus levittää tarinaa avaruusolennoista peittääkseen totuuden.
3.11.2017 13:27

Kansainvälisen ufoliiton vuoden ufotutkijaksi nimittämä Tom DeLonge vieraili hiljattain Joe Roganin radio-ohjelmassa kertomassa tutkimuksistaan ja teorioistaan. Pitkään ufojen ja salaliittojen kimpussa touhunnut entinen Blink-182–laulaja kertoi muun muassa Yhdysvaltain viranomaisten löytäneen kylmän sodan aikana maan ulkopuolista elämää ja Roswellin ufo-huhujen olevan pelkkä peitetarina.

”Uskon, että Roswellissa maahansyöksynyt alus oli saksalaista tekoa ja tuli Argentiinasta. Aluksessa oli kuitenkin teknologiaa, joka oli saatu avaruusolennoilta. Siksi meille kerrottiin, että kyseessä oli avaruusalus. Lisäksi kerrottiin myös, että kyseessä oli säähavaintopallo. Mutta molemmat tarinat ovat vain harhautusliikkeitä”, DeLonge toteaa.

Joe Rogan ihmettelee, mistä DeLonge hankkii kaiken informaationsa ja tämä sanoo vain tutustuneensa 25 vuoden aikana paljon kirjoihin, videoihin ja muihin lähteisiin. Tietoa on kaikkien saatavilla, kunhan vain osaa ja jaksaa etsiä.

”Ihmiset luulevat, että CIA:lla ja muilla tiedusteluorganisaatioilla on monopoli tietoon, mutta he hakevat yhtä lailla tietoa oikeasta elämästä. Onhan heillä toki isot tietoarkistot ja satelliitit, mutta jos vain on fiksu ja käyttää aikaa erilaisten kaavojen löytämiseen ja tutkimiseen, pystyy päättelemään ja näkemään samoja asioita kuin he. Ja juuri niin minä olen tehnyt.”

DeLonge kertoo myös saavansa sisäpiirin tietoa viranomaisilta, jotka käyttävät häntä äänitorvena. DeLongen mukaan ihmisten ei tarvitse tietää kaikkea, mutta hallituksen harjoittama asioiden täydellinen pimittäminen ei myöskään ole oikein. Hän ”kulkee keskitietä” tiedon jakamisen suhteen ja osaa kertoa asioista yleisölle oikealla tavalla ja siksi viranomaiset paljastavat hänelle asioita.

DeLongen reilu puolitoistatuntinen haastattelu on kuunneltavissa ja katsottavissa kokonaisuudessaan tuosta alapuolelta. Siispä popparit valmiiksi, luvassa on varsin mielenkiintoista kamaa…

Lisää luettavaa