Ukkometso liikekannalla: Pate Mustajärvi lähtee ensi vuonna soolokiertueelle, luvassa kahden tunnin show

Uutta albumiakin pukkaa.
15.11.2017 11:17

Jos haluat nähdä Mustajärven Paten tositoimissa soolotuotantonsa parissa, ensi vuosi on sinulle hyvä vuosi. Tiedote kertoo, että Pate esiintyy maaliskuussa yhdeksässä kaupungissa eri puolilla Suomea.

Tyylillä 2018 -kiertue alkaa Oulusta 8.3. ja päättyy Paten kotikaupunkiin Tampereelle 24.3. Katso kaikki kiertuepäivämäärät uutisen alaosasta.

Esityslistalla on kappaleita Mustajärven 34-vuotisen soolouran kaikista vaiheista. Pate myös julkaisee kiertueen alla uuden albumin, joten aivan tuorettakin materiaalia on konserteissa tarjolla. Tuleva albumi on järjestyksessään artistin 11. soololevy. Yhden keikan kestoksi mainitaan väliaikoineen 2 tuntia 15 minuuttia.

”Jotenkin tykkään tuosta sanasta, tyylillä. Se ei tarkoita vain ulkoista tyylikkyyttä vaan kuten tuossa biisissäkin kerrotaan, asiat voi niin ikään hoitaa tyylillä – olla kohtelias ja kunnioittava muita ihmisiä kohtaan”, Mustajärvi kirjoittaa tiedotteessa.

Mustajärven mukana kiertää bändi, jossa soittavat Ari Kankaanpää (kitarat), Kari Vehkaluoto (basso), Tommi Rautiainen (rummut) ja Eero ”Safka” Pekkonen (koskettimet). Lipunmyynti hoituu Ticketmasterissa ja Lippupisteessä, lippujen hinnat ovat alkaen 42 euroa.

Tyylillä 2018 -kiertueaikataulu:

8.3. Oulu, Madetojan sali
9.3. Mikkeli, Mikaeli
10.3. Lahti, Sibeliustalo
15.3. Jyväskylä, Paviljonki
16.3. Seinäjoki, Törnävä-sali
17.3. Turku, Logomo
22.3. Helsinki, Kulttuuritalo
23.3. Hämeenlinna, Verkatehdas
24.3. Tampere, Tampere-talo

Lisää luettavaa