Yllättävä sairastapaus ja uusi video – Killing Joken leirissä tapahtuu

19.1.2016 20:32

Loistavan Pylon-albumin julkaisseen brittilegenda Killing Joken oli määrä lähteä 26 keikan mittaiselle Yhdysvaltain-kiertueelle alkuvuodesta, mutta näin ei sitten käynytkään.

– Erään yhtyeen jäsenen yllättävän sairastumisen johdosta emme pysty tekemään sovittua kiertuetta. Tämä suunnitelmien muutos on melkoinen shokki myös meille, kertoo yhtye.

Soundin viime vuoden loppupuolella jututtama laulaja Jaz Coleman lupaili Euroopan-kiertuetta ja Suomen-keikkaa kuluvan vuoden varrelle, joten seuraamme tilanteen kehittymistä mielenkiinnolla.

Killing Joke on myös julkaissut uuden videon. Euphoria näkyy tässä alla:

Lisää luettavaa