Vanha äkäpussi Noel Gallagher otti tavoilleen uskollisesti kantaa Brexit-äänestykseen

23.6.2016 11:46

Oasis-tähti Noel Gallagherilta kysyttiin Kanadan yleisradioyhtiön omistaman CBC Music -palvelun haastattelussa tämän mielipidettä Ison-Britannain Brexit-äänestykseen, jossa kansa saa päättää, pysyykö maa EU:n jäsenenä vai ei. Hivenen yllättäen kansanmiehenä tunnettu Gallagher on sitä mieltä, ettei kansalle olisi saanut ensinkään antaa päätösvaltaa asiassa.

”Poliitikot kertovat televisiossa joka ilta, miten tämä on helvetti soikoon jättimäinen päätös, joka saattaa muuttaa Britannian ikuisiksi ajoiksi ja blaa blaa blaa”, Gallagher sanoo.

”Silloin alkaa tuntua, että okei, miksi ette sitten tee sitä mistä teille maksetaan eli johda maata ja päätä itse? Miksi te kysytte kansalta? 99 prosenttia kansasta on tyhmää kuin sianpaska.”

Ei voi Noelia ainakaan liiasta populismista syyttää. Entä miten vanha kärtty itse aikoo äänestää? Sitä mies ei paljasta.

”Päätän kantani äänestyspäivän aamuna. Tai saattaa olla, että minulla on juuri sinä päivänä kiireitä”, Gallagher toteaa.

Lisää luettavaa