Ennakkokuuntelu: Jonas and I tervehtii uutta alkua vapautunein ja pelonsekaisin tuntein

10.2.2021 10:27

Jonas Ursinin ja Roope Hakkaraisen johtama Jonas and I palaa julkaisukantaan uudella singlellä. 12. helmikuuta virallisesti julkaistava mutta Soundin sivuilla nyt ennakkokuunteluun tuleva single Shouts of the Coal Mine enteilee tulevaa Where from Here -kakkosalbumia. Yhtye on singlen kanssa hyvissä ajoin liikkeellä, sillä levy julkaistaan vasta 10. syyskuuta.

Jonas and I esitteli These Days -esikoislevynsä vuonna 2016. Tuon jälkeen bändin kokoonpano on muuttunut, ja muutenkin toimintasuunnitelmaa on pistetty uusiksi. Kakkosalbumin nauhoitukset ehdittiin jo kertaalleen aloittaa, mutta pienen tuumaustauon jälkeen äänitykset saivat väistyä uusien visioiden tieltä.

Tulevan levyn teema onkin tiedotteen mukaan muutos. ”Albumilla käydään läpi hankalia, pelonsekaisia, mutta iloisen vapauttavia vaiheita uuden alun edessä. Tyylillisesti nojaudutaan edelleen tuttuun popfolkiin, mutta uusia vaikutteita kuullaan pohjoismaisesta indiestä ja potkivammasta rockmusiikista”, bändi ilmoittaa.

Kuuntele Shouts of the Coal Mine sekä bonuksena tarjottava Foxes-biisi alapuolelta:

Lisää luettavaa