Anna Calvin parin vuoden takainen debyytti oli yksi kyseisen vuoden levytettyjä kohokohtia. Calvin ylväästä tulkinnasta nostettiin esiin vertailuja PJ Harveyn ja Patti Smithin kaltaisiin pioneereihin, mutta ennen muuta Calvi operoi omalla kentällään suvereenisti ja omaa tietä raivaten.
Nyt Calvilla on todellinen näytön paikka. Esikoisteoksen nostattaman innostuksen aalto on laantunut ja homma alkaa tavallaan uudelleen alusta. Toisen levyn kirous on vuosien varrella osoittautunut yllättävän vahvaksi taudiksi, eikä Anna Calvikaan savotasta ilman kolhuja selviä. Musiikillista painopistettä on siirretty paria piirua ”vaikeammin lähestyttävään” suuntaan, joka suomeksi sanottuna tarkoittaa melodisten elementtien karsimista minimalistisemman äänimaailman tieltä. Suunta on kaikin puolin kunnioitettava ja taatusti artistin itsensä sanelema, mutta jotain Calvin debyytin herkkyydestä tässä samalla särkyy.
One Breathin monisyinen toteutustapa kuitenkin takaa sen, että levystä löytyy taatusti pureksittavaa pidemmän ajan kuluessa. Voi olla, että levy nostaa jatkossa osakkeitaan rajustikin, mutta aivan vielä sen punainen lanka ei allekirjoittaneelle avaudu.
