Arvio: Hei hoi, näin lähtee rude boy – Risto Ylihärsilän Muuan mies teki oudon, viehättävän ja suupieliä kohottavan levyn

Arvio julkaistu Soundissa 4/2018.
Kirjoittanut: Antti Marttinen.

Arvio

Muuan Mies
Elämmekö unessa?
Helmi

Jamaikalaisrytmejä on käytetty suomalaisessa musiikissa runsaasti aiemminkin, ja Muuan Mies hoitaa homman hienosti ja persoonallisesti. Vaikka Ismo Puhakka ei ole mikään laulajasuuruus, hänen äänensä sopii hyvin tulkitsemaan näitä lauluja. Ja huomio kiinnittyy myös soittajiin – kaikkiaan hyvin pätevästä ryhmästä nousevat useimmin esiin Risto Ylihärsilän ilmaisuvoimaiset koskettimet, mutta myös kitaristi Lauri Sintonen pääsee esille. Rytmiryhmän jälki on värikästä niin kuin tällaisessa musiikissa pitääkin ja myös vierailijoita on käytetty hyvällä maulla.

Laulut ovat kiehtovia pastissin ja ”aidon asian” välillä liikkuvia mielikuvia – Pyhä Yrjö käy halutessa vaikka parodiana palavista työväenlauluista, nyt siskoja ja veljiä kehotetaan vaan murtamaan teljet rakkaudelta. Sellaiset fraasit kuin ”Hei hoi, niin lähtee rude boy” ja ”Nyt äijän huolet ohi on, sua hoitaa Leiras ja Orion” nostavat suupielet ylöspäin. Lastenlaulunomainen Karhukainen toimii omilla ehdoillaan vaikka tuntuukin olevan hieman väärässä seurassa, samoin sinänsä viehättävä päätöspala Nyt nukkumaan. Levyn sisällä on siis päiväunilla pieni lastenlevy.

Muuan Mies on kuulemma huikea live-esiintyjä. Elävää kokemusta odotellessa aikansa voi hyvin täyttää kuuntelemalla tätä vähän oudolla tapaa viehättävää levyä.

Lisää luettavaa