MUUAN MIES: Aurinkolaulu

MUUAN MIES
Aurinkolaulu
Helmi

Ismo Puhakan ja hänen kokoonpanonsa kolmas albumi on yhtyeen reggaepitoisin ja modernein tuotos. Kotimainen kuplettiperinne on edelleen vahvasti läsnä, mutta sympaattinen kotikutoisuus minimissään. Aurinkolaulu on folklevy kaupunkikeskeisestä, monikulttuurisesta Suomesta.

Muuan miehen lähestymistapa on tällä kertaa sydämellinen ja negatiiviset ajatukset syrjään työntävä. Naivistisuuteen asti kepeät biisit kuulostavat ajoittain lastenlaulumaisilta, vaikka Kevät-kappaleen rock irtoaakin kuin itse pirulta. Musiikillinen anti on rautalankoineen, diskoineen ja räppeineen sekalaista, mutta kuva yhtyeestä jää silti hieman yksipuoleiseksi. Se on harmi, sillä lisäämällä joukkoon jonkin verran debyyttilevy Tyhjyydestä tullaan (2009) tunnelmia Aurinkolaulusta olisi helposti saanut definitiivisen Muuan mies -albumin.

Tonnikala-hitti on loistava ja kuuntelua kestävä veto. Viimeisenä kuultava nimibiisi pelastaa albumin tekopirteältä jälkimaulta. Tsygä rullaa -kappale on sen verran ärsyttävä hokema moneen kertaan poljetulta lenkiltä, että tekisi mieli työntää keppi pinnojen väliin.