BEYONCÉ: 4

Arvio julkaistu Soundissa 8/2011.
Kirjoittanut: Arttu Tolonen.

Tämä on aika tyypillinen aikamme r’n’b-levy. Ja tyypilllinen Beyoncé-levy. Joitain hävyttömän tykkejä vetoja ja sitten paljon puhdasta käkimassaa täytteenä.

Arvio

BEYONCÉ
4
Columbia

Tämä on aika tyypillinen aikamme r’n’b-levy. Ja tyypilllinen Beyoncé-levy. Joitain hävyttömän tykkejä vetoja ja sitten paljon puhdasta käkimassaa täytteenä.

Mikä erottaa tämän levyn muista vastaavista, joille olen altistunut, on se, että tällä kertaa kovat palat ovat voittopuoleisesti balladeja. Osittain siksi, että levy on balladivoittoinen. Normaalioloissa se tarkoittaisi, että levy on voittopuolisesti paska, sillä yleensä r’n’b-levyiltä löytyy radikaaleja soundiratkaisuja hyödyntäviä tanssilattiajyriä ja niiden seasta tylsiä, siirappisia ja konservatiivisia Vegas-balladeja.

Esimerkiksi Streets Of Philadelphia -syniä isoon komppiin yhdistävä I Care säväyttää. Perinteistä ja tylsempää balladitaidetta edustaa Best Thing I Never Had Liberace-pianoineen ja yliampuvine laulusuorituksineen. Toisaalta omalla tavallaan aika perinteisen pateettinen I Was Here ”sytkärit kattoon”-kitaroineen on erittäin toimiva.

Menopalat End Of Time ja Run The World (Girls), jotka nekin ovat aika keskitempoisia, luottavat hulluksi tulleelta sambaorkesterilta tai marssiorkesterilta kuulostaviin taustoihin. Varsinkin Run The World (Girls) potkii. Molemmat ovat jotenkin sukua Michael Jacksonin They Don’t Care About Usille.

Lisää luettavaa