DEICIDE: To Hell With God

Arvio julkaistu Soundissa 2/2011.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.

Olisi ollut suuri yllätys, jos Deicide olisi yllättänyt. Kohta neljännesvuosisadan deathmetallia piiskanneen Glen Bentonin luotsaama ryhmä lanaa vakuuttavaa jälkeä, juuri sellaista kuin bändiltä osasi odottaakin.

Arvio

DEICIDE
To Hell With God
Earache Records

Olisi ollut suuri yllätys, jos Deicide olisi yllättänyt. Kohta neljännesvuosisadan deathmetallia piiskanneen Glen Bentonin luotsaama ryhmä lanaa vakuuttavaa jälkeä, juuri sellaista kuin bändiltä osasi odottaakin.

Deicide on ollut lajityyppinsä johtotähti perustamisestaan lähtien, mutta jollakin tapaa bändin filosofialta on tullut odottaneeksi älykkäämpiä näkökulmia. Niiden puute on jossain määrin syönyt tehoa myös musiikilta.

Deicide on tarkka ja särmikäs ryhmä, josta vuodet ovat veistäneet alkuvuosia herkkäpiirteisemmän ja pienten nyanssien arvon ymmärtävän yhtyeen. Bändin aggressiivisuus on miesten vanhentuessa kanavoitunut musiikkiin selkeäpiirteisyytenä, jonka ansiosta Deicide vaikuttaa nykyään varhaisvuosiaan tehokkaammalta yhtyeeltä. To Hell With God on kuin suoraan blackmetallin teoriaopuksen ensimmäisestä osasta. Bändi näyttää, miten blackmetallia pitää tehdä, mutta on jättänyt toisen osan lukematta ja jää siten vain perustasolle.

To Hell With God ei ole sellainen albumi, jota jää lohduttomasti kaipaamaan, jos levy hukkuu muutossa tai unohtuu lainaan kaverille. Silti yhtyeen tarkkaan soittoon palaa mielellään kuin muistuttaakseen itselleen, mikä monilta muilta Deiciden hengenheimolaisilta jää uupumaan.

Lisää luettavaa