Vanhemman thrash-kaartin onnistunut uudelleenaktivoituminen tai -ryhdistäytyminen on usein liittynyt levy-yhtiöön Nuclear Blast. Niin Death Angel, Testament kuin myös Overkill tekivät tulikivenkatkuista jälkeä saksalaisfirmalle siirryttyään. Koko mylläkän aloitti Destruction jo vuosituhannen vaihteessa. Saksa-thrashin legenda painui tuolloin studioon vuosikymmenen tauon jälkeen laulaja-basisti Schmierin kanssa ja jälki oli hurjaa.
Nyt sykli alkaa alusta. Destruction on taas kotona harha-askelten ja harhaantuneempien levyjen jälkeen. Day Of Reckoningin alkupuoliskolla Destructionin hartiat ovat leveällä: riffit kulkevat todella kireästi, vauhti on kiivasta, Schmier riekkuu tuttua kähinäänsä ja sielua myydään paholaiselle. Raidoissa on thrashin kulta-ajoista muistuttaen vilisemällä tarttuvuutta ja armotonta kaahailua kuin linkoavassa pesukonerummussa.
Sitten on toinenkin totuus. Kun riffit eivät enää purekaan, töytäily muuttuu päämäärättömäksi tönimiseksi. Tämä tapahtuu siellä täällä pitkin albumia.
Ehkä Destructionin paluu Nuclear Blastille tuotti historian takia liian kovat odotukse. Tai sitten bändin eväät kertakaikkiaan kävivät taas vähiin. Day Of Reckoningilla Destruction väläyttää ja taantuu yhtä aikaa.
