Thrash-teutonien ydinkaksikko alkaa uhkaavasti lähestyä viidenkymmenen ikävuoden rajapyykkiä, mutta Marcel ”Schmier” Schimmer ja Mike Sifringer ryntäävät yhä hämmästyttävän tiiviissä marssijärjestyksessä.
Destruction kuulostaa erittäin svengaavalta ja yhtyeellä on vahva etunoja. Se suorastaan imaisee kappaleidensa vauhtiin, mutta kuten edelliselläkin levyllä (Day Of Reckoning, 2011) Destructionin pussukassa on taas kahdenlaisia eväitä.
Destruction pystyy ryhdikkyydellään melkein peittämään sen, että osa herkuista tuntuu siltä kuin ne olisi kertaalleen pureksittu. Toisaalta Destruction osoittaa kiinnostusta varovaisiin kokeiluihin, jotka tuottavat jännittäviä makunautintoja. Lienee kolmen vuosikymmenen kokemuksen ansiota, että yhtye pystyy rakentamaan osasta biisejään hieman tavallisuudesta poikkeavia, sillä kukapa nyt haluaisi toistaa pelkkiä hyviksi havaittuja reseptejä.
Vaikka levy polveilee turhankin runsaasti, bändin napakkaa esiintymistä voi arvostaa hyvillä mielin. Vain harvat nuoremmat yltävät samaan.
