DESTRUCTION: The Antichrist

Arvio julkaistu Soundissa 08/2001.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.
Destruction teki viime vuonna näyttävän paluun kymmenen vuoden tauon jälkeen. Bändi osoitti, että thrash on edelleen voimissaan ja jaksaa hyvin.

Arvio

DESTRUCTION
The Antichrist
Nuclear Blast

Destruction teki viime vuonna näyttävän paluun kymmenen vuoden tauon jälkeen. Bändi osoitti, että thrash on edelleen voimissaan ja jaksaa hyvin. Aikoinaan ajoissa pillit pussiin lyönyt Destruction on todiste siitä, että hyvä bändi pystyy kokoamaan itsensä ja sijoittamaan itsensä uudelleen kiertoradalle, eikä siihen tarvita ihmeellisiä vippaskonsteja.
The Antichrist on ensinnäkin pullollaan mainioita biisejä. Destruction tykittää sellaisella vauhdilla ja tanakkuudella, että harvoin moista kuultiin edes tyylisuunnan kulta-aikoina, jolloin saman genren hyviäkin bändejä oli liikkeellä pilvin pimein. Toisekseen Destruction on pysynyt juuri sopivan uskollisena juurilleen. Bändi ei turhanaikaisesti höystä kappaleitaan uusilla vaikutteilla tai vivahteilla. Tärkeintä on puhdasoppinen thrash ja se riittää. Yhtye ei sentään jättäydy totaalisen suoraviivaisen mättölinjan vietäväksi, vaan melodisia ratkaisuita on sovitettu mukaan hyvällä maulla. Kolmanneksi The Antichrist on tuotannoltaan onnistunut levy. Peter Tägtgrenin näkemysten ansiosta Destruction kuulostaa tuhdilta ja soundit ovat sopivalla tavalla säröisen puhtaat, mutta samalla jurot ja rosoiset, jotta oikea thrash-fiilis pääsee hehkumaan levyltä.
Destruction osoittaa taas kerran, että yksinkertaisia asioita yhdistelemällä pystyy saamaan paljon aikaiseksi. Eikä silloin mietitä, vaan pannaan haisemaan. 

Lisää luettavaa