Rammsteinin vastuullisen säveltäjän Richard Z. Kruspen soololevyä kuunnellessa leuka loksahtaa auki alati. Saksalaisilla on aina ollut poikkeuksellinen kyky lyödä yli asiassa jos toisessakin, mutta harvemmin on tullut vastaan menestyksekkään yhtyeen biisintekijän soololevyä, jonka materiaali kuulostaisi pääbändin jämäbiiseistä koostetulta.
Industrial rock on varmaankin korrekti termi kuvailemaan Emigraten musiikkia, ja ensitahdeista lähtien on selvää, että Rammstein-komppeja ja -riffejä viljellään kauttaaltaan ja surutta. Olen aikaisemmin pitänyt Rammsteinin rytmitajua omintakeisesti kekseliäänä, mutta ehkäpä kyse ei olekaan kekseliäisyydestä vaan siitä, että muunlaisia rytmejä eivät kyseiset herrat pysty ymmärtämään.
Emigraten pökkelömäisistä riffeistä ja kömpelön monotonisesta laulusta tulee väistämättä mieleen ajatus, että erilaisten sävellysten toteuttamiskanavan sijasta kyse on ennemminkin Kruspen tarpeesta saada julkaistua kappaleet, jotka eivät ole laadun puolesta kelvanneet pääbändille. Yksikään levyn sävellyksistä ei kuulosta merkittävältä, eikä niiden voisi kuvitella puhkeavan kukkaan edes Rammsteinin käsittelyssä.
