Emmylou Harrisin heleä folk-ääni vetosi Gram Parsonsiin jo 70-luvun alussa, ja juuri Parsons sai suojattinsa uskomaan, että country ei ole pelkkää punaniskojen ajanvietettä. Sittemmin kuulaus on tehnyt tilaa rosoisemmille sävyille. Hyvä niin, sillä ilman Harrisin Wrecking Ballista (1995) alkanutta renessanssia mikään ei asettaisi kyseenalaiseksi Lucinda Williamsin asemaa americanan ykkösnaisena.
Harris on kerännyt Songbirdille neljä äänilevyllistä omia suosikkejaan, konserttiäänityksiä, demoja, duettoja ja tusinan verran julkaisemattomia esityksiä vuosilta 1968-2006. Aikakaudesta sekä soitto- ja laulukumppaneista riippumatta Alabaman laululinnun sydämellinen ääni tekee jokaisesta kappaleesta hiljentymisen arvoisen.
Tosifaneille Songbird on harvinaisuuksien, dvd:n ja 200-sivuisen kirjasen vuoksi välttämättömyys, jonka vuoksi kannattaa jättää väliin pari kapakkaistuntoa. Pidättyväisempien ihailijoiden on mielekkäintä satsata Anthology-tuplaan (2001). Aloittelijoille suosittelen mitä tahansa viime vuosien soololevyistä.