EMMYLOU HARRIS: Anthology

Arvio julkaistu Soundissa 05/2001.
Kirjoittanut: Jake Nyman.
Vaikka kukaan ei ole tituleerannut Emmylouta enää vuosikausiin kantriartistiksi, ovat hänen juurensa silti syvällä lande & länsi -musiikissa.

Arvio

EMMYLOU HARRIS
Anthology
Rhino

Vaikka kukaan ei ole tituleerannut Emmylouta enää vuosikausiin kantriartistiksi, ovat hänen juurensa silti syvällä lande & länsi -musiikissa. Vuosina 1975-1994 laulajatar teki Repriselle ja Warnerille yli 20 kantrirockalbumia, ja vaikka väliin mahtui muutamia heikompiakin töitä, oli Harrisiin liitetty nimitys "Queen Of The Country Rock" kiistatta ansaittu. Tupla-antologia on koostettu tämän aikakauden materiaalista ja sen lähtökohtana ovat olleet noilta albumeilta lohkotut singlet. Tässä piilee yhtä aikaa kokoelman vahvuus ja heikkous. Kronologisesti etenevä kooste on toisaalta loistava läpileikkaus Emmyloun uran eri vaiheista, mutta keskittyminen pelkkiin singleihin jättää sen ulkopuolelle monia todellisia klassikoita kuten Luxury Liner, Coat Of Many Colors ja Leaving Louisiana In The Broad Daylight.
Emmylou ei ole itse ollut koskaan säveltäjänä niin merkittävä kuin tulkitsijana, mutta sen vastapainoksi hänellä on aina ollut nenää löytää itselleen sopivia levytyskappaleita muiden aikaansaannoksista. Niinpä kokoelmalla vilahtelee sellaisia säveltäjänimiä kuin Paul Simon, Townes Van Zandt, Johnny Cash, Doc Pomus & Mort Shuman, Chuck Berry, Rodney Crowell sekä John Lennon & Paul McCartney.
Kovimmille Emmylou-friikeille voi suositella viiden vuoden takaista boxia Portraits, mutta kyllä tälläkin aika pitkälle pärjää, varsinkin kun kansitekstit ovat suorastaan ylenpalttiset. Mielenkiintoista tarinaa on pienen kirjan verran ja sen informatiivinen anti riittänee useimmille meistä vallan mainiosti. 

Lisää luettavaa