Jari Kainulainen valitsi viisaasti. Tai Evergrey valitsi viisaasti, ihan miten päin vain. Joka tapauksessa hyvä bändi ja hyvä basisti ovat kohdanneet toisensa.
Ruotsalaisbändi on edennyt urallaan pienessä aaltoliikkeessä. Suurimmat musiikilliset muutokset tapahtuivat edellisellä levyllä Monday Morning Apocalypse (2006), kun yhtyeen piti päästä kokeilemaan rajojaan. Lopputulos oli kohtuullinen, mutta yhtyeen uudella levyllään tekemä paluu raskaamman musiikin pariin vaikuttaa hyvältä ratkaisulta.
Evergrey kuulostaa suurelta ja uljaalta. Bändin soundi on tanakka, mikä tukee Tom S. Englundin vahvaa, hieman alavireistä ääntä. Vaikka Tornin biiseissä hieman pannaankin mutkia suoriksi, ihan viivasuoraan ei sentään edetä, ja tien varrelle ja vähän sen päällekin on ripoteltu tehokkaita mausteita, jotka värittävät sävellyksiä herkullisesti ruskan sävyillä.
Torn on siinä mielessä hieno levy, että se toimii useammallakin tasolla. Sen hienosyisen raivokkuuden takaa paljastuu paljon pieniä yksityiskohtia poimittavaksi ja näin ollen kuunneltavaa pitkäksi aikaa.
