Levyarvio: Taas uusi täysosuma Evergreyltä – Viiden tähden The Atlantic lyö pöytään mahtimelodioiden kavalkadin

Evergrey
The Atlantic
AFM

Olen pulassa. Pitkän linjan metallibändin julkaistessa kolmatta kertaa putkeen täysin arvostelun yläpuolelle nousevan albumin omaleimaista ja kaikki laatustandardit täyttävää melodista rymistelyä ei levyarvion kirjoittaminen ole sieltä helpoimmasta päästä.

Yritin jälleen pitää pintani, pysyä objektiivisena ja tarkastella kohdetta tuorein korvin ja odottaa odottamatonta – tehtävässäni kuitenkin surkuhupaisesti epäonnistuen. Fanilasit nokalla tai ei, on kippari Tom S. Englundille miehistöineen hankala keksiä kehityskohteita, musiikin peilatessa kansitaidetta ja tarinoiden täydentäessä teeman täysin uniikiksi metallin, bluesin ja teatraalisuuden symbioosiksi.

Mikä mielenkiintoisinta, yhtye adaptoi edelleen myös uusia tuulia arsenaaliinsa, ja vaikka esimerkiksi All I Have lainaa surutta sekä Satyriconia että Katatoniaa, omii se elementit surutta omikseen.

Aina kun tuntuu että tunnelma hieman lerpahtaa, lyödään pöytään uusi mahtimelodia, horroksen karkottava hilsemylly tai vaikkapa elementit yhteen sitova kitarasoolo. Sitten kitaristi Henrik Danhagen ja rumpali Jonas Ekhdalin paluun Evergrey on korottanut itse kehittämiään, tähtiin kurottavia standardeja siihen pisteeseen, ettei perinteinen arvosteluasteikko enää riitä.