HAWKWIND: Anthology 1967-1982

30 vuoden tripillä Hawkwindin läpi on virrannut lukuisia soittajia (mm. Ginger Baker, Lemmy, Gongin Tim Blake) ja muutamat ovat palanneet kotipesälle useammankin kerran. Heimoa on kuitenkin aina johtanut sen perustaja, kitaristi/laulaja Dave Brock, joka on kerännyt materiaalin tähän tyylikkäästi pakattuun tuplaan, seitsemää bonus-raitaa lukuunottamatta, omilta julkaisemattomilta live-äänityksiltään. Äänentoisto ensimmäisellä levyllä vaihtelee heikosta tyydyttävään, mutta Brockista nämä streetwise-näytteet paljastavat Hawkwindin syvimmän olemuksen paremmin kuin viralliset vastineet, joista olisi syntynyt komeammin soiva, kaupallisempi tuote. Hawkwind on aina toteuttanut toiminnassaan hippi-ideaa pokkaamatta levy-yhtiöille tai muillekaan auktoriteeteille. Yhtye on soittanut satoja ilmaiskeikkoja (toisinaan isojen festivaalien ulkopuolella protestiksi kalliille lipuille), kieltäytynyt tv:een lipsync-esityksistä (jolloin BBC tuli kuvaamaan keikalle) ja mennyt ensimmäisenä brittibändinä ensimmäiselle USAn kiertueelleen pääesiintyjänä.
Brock aloitti 60-luvun alussa banjolla Dixieland-bändeissä, mutta ensimmäiset näytteet tässä tulevat kitaraan vaihtaneen katusoittajan blues-kokoonpanoilta 60-luvun loppupuolelta. Niiden maanläheinen meno muuntui pian psykedelisillä aineilla alati piteneviksi vapaiksi jameiksi, joissa usein loitsuttiin enemmän kuin laulettiin rytmisen potkun kehittyessä hiljalleen hypnoottisemmaksi.
Monet raidat, kuten Space Is Deep, Watchfiel Free Festival-näyte, Magnu, Angels Of Death ja studiojami Hash Cake taivuttavat kunnon volyymilla soitetuna tajuntaa tehokkaasti raa'an R&R-energian, outojen efektien ja kosmisten vibojen yhdistelmällään. Toisaalta esimerkiksi Brockin laulama Motorhead ei pärjää yhä Hawkwind-keikoilla vierailevan Lemmyn laulaman alkuperäisen hurjuudelle.
Äänentoisto on 70-luvun loppua ja 80-lukua kartoittavalla kakkoslevyllä parempi ja näytteet – järjestään harvinaisemmasta päästä levyversioita myöten – hyvin valittuja. Edesmennyt sekopää Robert Calvert tarjosi silloin bändille visuaalisesti jännittävän keulakuvan, jonka intensiivisyys huokuu vakuuttavasti jylhän High Risen ja Spirit Of The Agen kaltaisilta undergroundhymneiltä.
Hawkwind Feedbackin Brian Tawnin kirjoittama pitkä historiikki valottaa näiden äänianarkistien taivalta seikkaperäisesti tarjoten taustat jokaiselle raidalle. Noviiseille ilmeisesti myöhemmin jatkoa saava Anthology (Hawkwind toimii yhä) saattaa olla vaativa pala, mutta fanit se tyydyttää varmasti. En silti voi olla toivomatta definitiivistä monen cd:n boksia, joka panostaisi vielä enemmän bändin legendaariseen visuaalisuuteen ja sekä levyihin että julkaisemattomiin nauhoituksiin.