HERRA YLPPÖ & IHMISET: Mies ja nainen

HERRA YLPPÖ & IHMISET
Mies ja nainen
Columbia

Suomalaiset rakastavat realitya: tosi-tv:tä, lööppejä, iltapäivälehtiä – gonzoa, jota dokumentiksikin virheellisesti joskus kutsutaan. Ylppö on lanseerannut musiikkinsa reality rockiksi – varmaan ihan toimittajien kiusaksi – mutta se, että laulujen voi kuvitella perustuvan todellisiin tapahtumiin luo niille aivan toisenlaista kaikupohjaa kuin toismaailmalliset filosofoinnit avaruusfysiikasta.

Herra Ylppö on tarkoituksella luonut itsestään henkilökulttia. Tätä nykyä herran julkisuuskuva muistuttaa monessa mielessä Kauko Röyhkää 1980- ja 1990-luvuilla. Ylppö on narsisti, naisten mies, vaistomaisesti eli huonosti käyttäytyvä ja aina liian humalassa. Paskiaisista pidetään.

Mies ja nainen päättää Ihmiset-yhtyeen kolmen ensimmäisen levyn muodostaman trilogian. Tematiikaltaan se menee suoraan ikuisuusasioista suurimman ytimeen, mutta pyörii artistin pakkomielteen, ihastumisen ja ihmissuhdesekoilujen ympärillä. Ylpön tekstit ovat tunnustuksellisen suoria ja pakottavat kuuntelemaan. Artistin ominta aluetta ovat ylimieliset kommentit tyyliin: ”Miten ihminen voi olla varattu?” ja ”Tärkeintä rakkaudessa on hulluus/jos sulla on jo perhe/niin perustetaanko me uus?”

Herra Ylpöltä kesti monta vuotta oppia tekemään hyvä melodia, mutta nyt niitä tuntuu tulevan kuin liukuhihnalta. Levyn kappaleet ovat varsin ajanmukaista 2000-luvun indierockin ja metallin sekaista suomirockia, mutta usein niistä tuntuu löytyvän uusi vaihe, kakkoskertsi tai yllättävä modulaatio, juuri kun luulee, että kaikki ideat on jo esitelty.

Kiihkeä Matador hyökkää päälle hurjapäisesti ja tarttuvasti. Lempeässä Keskiyössä Ylppö suorastaan herkistyy ja laulaa hauraasti rekisterinsä ylärajoilla. Musiikki yhdistää upeasti röyhkämäisen lyyrisyyden ja Leevi And The Leavings -henkisen mollimelodiikan. Diskobasson varassa kulkevassa Ikuiset-kappaleessa Ylppö tyytyy luettelemaan paikkoja, joissa on hässinyt ja alleviivaa kertosäkeessä funktionaalisen hittikappaleen banaaliutta: ”Me olimme ikuiset/hetken aikaa/pohjoisten tähtien alla.” Levyn loppupuolella materiaalin taso notkahtaa.

Ihmiset-yhtyeensä kanssa Ylppö on omaksunut turhan monia suomi­rockin geneerisyyksiä. Säröiset junttakitarat runttaavat mielikuvituksettomasti kertosäkeissä ja tekstit hakeutuvat mielellään riimimuotoon, vaikka väkipakolla. Rautavaara Rules lienee jo parodia tästä.

Ylppö ei kuulemma tietoisesti pyri luomaan onelinereita, mutta suoruudessaan hänen reality-tekstinsä ovat juuri sitä. Konstailemattomia tokaisuja, jotka on helppo muistaa ja joita on helppo siteerata. Miehen ja naisen välisestä suhteesta levy ei kerro mitään uutta.