Kärkeen täytyy todeta, että Worshipperin soundi on yhä aivan vimmatun mainio luomuteknokraattinen yhteissoiton kiihdyke ja tieteisretrospektiivisen ujeltava ja viheltävä melodiamasiina. Soitannan lipevää pintaa silottaa myös My Lovin’ Martianin, Cute Pintin ja technochickien laulukaiun sumeilematon efektointi linjaan syntikoiden kanssa. Tanssitahdit ja suoranaiset rokkisvengit sujahtavat kuuloelimiin sellaisella hyperdrive-liukkaudella, että kaikki tuntuu kauniilta eikä mikään tee kipeää.
The Lemonade Ocean tarjoaa siis petollisen huolettoman ja vauhdikkaan rytmiristeilyn, mutta ohikiitävät viihtyilyn hetket musiikin aalloilla ja svengin sähkövirtauksissa uhkaavat kadota aivoradoilta yhtä liukkaasti kuin ovat mukaansa temmanneet. Ikään kuin kappaleet kulkisivat omaa elämystä nopeammin ja ohittelisivat kuulijan varomattomasti pikakaistojaan pitkin. Tuntuu lähes naurettavalta ehdottaa hienoksi hiottua soitantaa viilattavan rosoisemmaksi tai laulumelodioiden aihioita painavammiksi. Jonkinlaista hankauksen kitkaa tai konkreettista tarttumapintaa näin tehokkaan pop-rakettimoottorin kuulostelu kuitenkin kaipaisi.
