I WAS A TEENAGE SATAN WORSHIPPER: Strange Lights

I WAS A TEENAGE SATAN WORSHIPPER
Strange Lights
GAEA

ITeinivuosiensa jälkeen poppariksi ryhtynyt ja elektrosta, shoegazesta tai mistä milloinkin innostunut saatananpalvoja julkaisi jo kolmannen pitkäsoittonsa, vaikka lupaavan tulokkaan leima koristaa vielä melko tuoreena bändin julkisivua. Ulkomailla paljon keikkaillut ja kovan live-aktin mainetta niittänyt IWATSW tavoittelee uudella albumillaan elävämpää soundia ihmislihaisen rumpalin avulla ja seesteisyyttä dreampop-vaikuttein.

Vaikka käännös astetta orgaanisempaan suuntaan kuuluu pariin otteeseen miellyttävällä tavalla, vanha tuttu IWATSW Strange Lightsilta kuulijaansa tervehtii. Tärkeintä lienee se, että bändi osaa edelleen pitää hauskaa, vaikka Melody Clubista muistuttavia ralleja ei uusimmalta levyltä enää löydy.

Hurjimmilleen IWATSW yltyy Stand Back, Forces Of Evil -instrumentaalilla, joka pääsee kuvitelmissa samanlaisen psykedeelisen takaa-ajokohtauksen taustalle kuin Primal Screamin Blood Money. Välillä bändin primus motor My Lovin’ Martian on liikaa oman levyhyllynsä pauloissa. Ei IWATSW ole olemassa tehdäkseen pastisseja, mutta minkä bändi muotokielessä voittaa, sen se melodisuudessa ja tarttuvuudessa häviää.