Suomeksi laulaneiden bändien englanninkieliset levyt ovat saaneet osakseen irvailua ja tomaattisadetta. Omillaan ja Nightwishin kanssa Euroopassa liikkuneen Indican kohdalla kielen vaihtaminen on oikea, jopa pakollinen ratkaisu. Muuten ”mitä jos” -ajatukset vaivaavat lopun ikää. Laulukielen muuttuminen on A Way Awayllä kuitenkin vain yksi näkökulma, sillä biisit on sovitettu vahvasti uudelleen muutenkin.
Kunnianhimon puutteesta ei käy syyttäminen, sillä sovitukset ovat aiempaa selvästi mahtipontisempia. Nätisti popanneista ja romanttisesti tunnelmoineista kappaleista on nyt kasvatettu syvempiä ja taiteellisempia, vieläpä poikkeuksetta onnistuneesti. Sovitustyöhön osallistuneen ja levyn tuottaneen Tuomas Holopaisen jälki näkyy selvimmin juuri biisien kasvamisessa, jopa paisumisessa. Tässä prosessissa laulukielen vaihto on vain osa luonnollista kehitystä.
Entistä taiteellisempi näkemys korostuu nimibiisin (Nukkuu kedolla) ja Eerie Edenin (Vettä vasten) kaltaisissa kappaleissa, jotka antavat nyt vahvan sound-track-vaikutelman, ja jylhempi ote taas tuntuu Islands Of Lightin (Vuorien taa) pauhussa. Jättihitti Ikuisen virran, tässä nimellä Scissor, Paper, Rock, mukanaolon ymmärtää, mutta se on ainoa veto, joka ei täysin istu kokonaisuuteen.
A Way Away on kaunis, maalaileva, kunnianhimoinen ja sopivissa kohdissa rokkaava albumi, jonka myötä Indica kasvaa bändinä. Uralla eteneminen vaatii joskus radikaaleja ratkaisuja.´
