JETHRO TULL: J-Tull Dot Com

Arvio julkaistu Soundissa 09/1999.
Kirjoittanut: Petri Silas.
Albumin nimestä voi pelolla päätellä joutuvansa kuulemaan jotakin Crest Of A Knaven kaltaista vanhojen miesten modernismia ja ontuvaa aikojen hengen tulkintaa, mutta tuore Jethro Tull on onneksi perin juurin rokkaavaa tavaraa alusta loppuun saakka.

Arvio

JETHRO TULL
J-Tull Dot Com
Papillon

Albumin nimestä voi pelolla päätellä joutuvansa kuulemaan jotakin Crest Of A Knaven kaltaista vanhojen miesten modernismia ja ontuvaa aikojen hengen tulkintaa, mutta tuore Jethro Tull on onneksi perin juurin rokkaavaa tavaraa alusta loppuun saakka. Maailmanlaajuisesti rapeat 60 miljoonaa levyä myynyt brittiläinen bluesfolkprogepoppoo kurvaa edelleen jääräpäisesti trendien ulottumattomiin juuri sinne, minne pääbiisintekijänsä huilu osoittaa, eli takavasemmalle.
Ian Andersonin huilun ja laulun sekä Martin Barren kitaran vetämä ryhmä on hyvässä iskussa ja aivan valehtelematta tyylillisesti samoilla linjoilla kuin esimerkiksi klassisilla Aqualungilla (1971) ja Heavy Horsesilla (1978). Jo 31 vuotta sitten debyyttilevynsä julkaissut kvintetti on taatusti nähnyt parhaat päivänsä, mutta pesee sofistikoituneella raivollaan edelleen valtaosan uusista yrittäjistä.

Lisää luettavaa