K-X-P: K-X-P

Arvio julkaistu Soundissa 8/2010.
Kirjoittanut: Tero Alanko.

Noin kolmesta muusikosta koostuvan K-X-P:n albumi viettelee vaivihkaa. Rumpali Anssi Nykäsen lakoninen soitto hypnotisoi ja Timo Kaukolampi valuttaa koneistaan päälle pirullista, sopivan psykedeelistä pörinää. Tuomo Purasen basso tarpoo heidän välissään.

Arvio

K-X-P
K-X-P
Smalltown Supersound

Noin kolmesta muusikosta koostuvan K-X-P:n albumi viettelee vaivihkaa. Rumpali Anssi Nykäsen lakoninen soitto hypnotisoi ja Timo Kaukolampi valuttaa koneistaan päälle pirullista, sopivan psykedeelistä pörinää. Tuomo Purasen basso tarpoo heidän välissään. Miesten yhdessä luoma uhkaava äänimassa on erittäin nautittava.

Krautrockin elektronisempaa reunaa viistävä, kavalan rytmikäs musiikki vaikuttaa lonkalta heitetyltä. Raidat eivät noudata popmusiikin logiikkaa, vaan ne tuntuvat jameilta, joissa elementit ovat loksahtaneet kohdalleen. Ihastuttavasti kappaleen paras osa saattaa esiintyä vain kerran ja olla poissa ennen kuin huomaakaan. Kitarattoman K-X-P:n levy toimii mainiosti taustamusiikkina, mutta tarkkaavaisuus palkitaan.

Vaikka esimerkiksi New World -raita yltyy ylvääseen Blade Runner -liitoon, K-X-P:n likainen, urbaani ja sinnikäs musiikki kuulostaa hyvin kotoisalta. Kaikessa on mukana soittamisen meininki ja perusteellisen uppoutumisen fiilis. Kaukolammen heittäytyvät lauluosuudet tuovat mukaan hippusen Suicidea, tuota Bruce Springsteenin yllättävää suosikkibändiä.

Lisää luettavaa