KELIS: Food

Arvio julkaistu Soundissa 4/2014.
Kirjoittanut: Arttu Tolonen.

Arvio

KELIS
Food
Ninja Tune

Sopimussotkujen vuoksi kokkikoulussa kastikeguruksi kouluttautunut ja oman lisukesarjansa lanseerannut Kelis julkaisee vihdoin myös uuden levyn. Edellisellä levyllään, vuoden 2010 Flesh Tonella, Kelis tavoitteli europpalaisista megaklubeista tuttua EDM-soundia ja onnistui siinä juustoisen hyvin. Se oli hyvä siirto, mutta tämä levy on taas jotain aivan muuta. Ja koko levy on tullut alas keskimäärin 50 bpm:ää edellisestä.

Tämä levy sukkuloi klassisen soulahtavassa maastossa olematta retro tai pastissi. Fiilistä on haettu, mutta soundeja ei. Levyn on tuottanut TV On The Radion Dave Sitek, jonka omakin bändi on osannut ammentaa selkeitä elementtejä menneisyydestä ja tehdä niistä jotain uutta, mutta samalla ajatonta.

Levyltä löytyy huikean hienoja biisejä, kuten mystisesti hiippaileva Change, tiukasti funkkaava Hooch tai takavasemmalta hyökkäävä akustisella kitaralla säestetty balladi Bless The Telephone, eikä yhtään kauhean heikkoa.  

Kelisin uusin on aikuinen levy sanan parhaassa mielessä ja esittelee kypsän artistin, joka on pitkän ja kameleonttimaisen uran jälkeen selkeästi todella tietoinen vahvuuksistaan. Ja omaa rutkasti tyyliä sekä hyvää makua.

Lisää luettavaa