KING GIZZARD & THE LIZARD WIZARD: I’m In Your Mind Fuzz

Arvio julkaistu Soundissa 12/2014.
Kirjoittanut: Jussi Niemi.

Arvio

KING GIZZARD & THE LIZARD WIZARD
I'm In Your Mind Fuzz
Heavenly Recordings

Nykyään ei ole järin helppoa tehdä selkeästi omankuuloistaan musiikkia, kun lähes kaikkea on jo kokeiltu, mutta näiltä ausseilta se onnistuu. Tyhjästä tietenkään ei tulla, matkaan on lähdetty ravitsevilla eväillä. Tiukka sähköinen bluesharppu muistuttaa heti loisteliaasta Butterfield Blues Bandista, suvannoissa väreilevä mellotroni tuo mieleen King Crimsonin kuolemattoman debyyttialbumin, perin psykedeeliseksi efektoitu laulu tuo tuulahduksia sekä George Clintonin (varsinkin mainion vääntyneessä R&B-balladissa Am I In Heaven) että Marc Bolanista.

Aika pian nimensä antiteesiksi muuttuva Slow Jam 1 soundaa introssaan kuin Grateful Deadin What’s Become Of The Baby. Satan Speeds Upin huilujen saattama koukeroriffi kuulostaa hetkeltä, jolloin garagerokkarit innostuvat progesta. Her & I heijastelee Funkadelicin ohessa Bowien estetiikkaa. Vaikka yrtin katku on kauttaaltaan tanakka, on 1960-/1970-lukujen taitteesta uutettu meno erittäin verevää, erinomaisesti soitettua ja kaiken kaikkiaan niin musikaalista, että uumoilen yhtyeen olevan livenä vahva elämys.

Lisää luettavaa