KINGS OF LEON: Aha Shake Heartbreak

Arvio julkaistu Soundissa 11/2004.
Kirjoittanut: Jarmo Vähähaka.
Kolme saarnamiehen jälkeläistä ja heidän serkkupoikansa syvältä etelästä julistavat jatkoa viimevuotiselle Youth And Young Manhoodille, ja melko samalta tuo sanoma yhä kuulostaa. Sehän sopii ihan mainiosti, sillä niin aseistariisuva kyseinen levy oli, vaikkei mitään uutta auringon alla tarjoillutkaan.

Arvio

KINGS OF LEON
Aha Shake Heartbreak
RCA

Kolme saarnamiehen jälkeläistä ja heidän serkkupoikansa syvältä etelästä julistavat jatkoa viimevuotiselle Youth And Young Manhoodille, ja melko samalta tuo sanoma yhä kuulostaa. Sehän sopii ihan mainiosti, sillä niin aseistariisuva kyseinen levy oli, vaikkei mitään uutta auringon alla tarjoillutkaan. Olipa vain nippu toinen toistaan tarttuvampia rokkiralleja.

Aha Shake Heartbreakilla soitto on yhä ihastuttavan rosoista ja vieläkin uskalletaan soittaa sen kummemmin hienostelematta perin yksinkertaisia riffejä, koska ne vain kuulostavat hemmetin hyvältä. Kaiken kokoaa kasaan Caleb Followillin persoonallinen ääni, kuin räkäisempi sekoitus laiskasti laulavaa Jaggeria ja nykypäivän raakkuvaa Dylania.

Ensimmäisenä julkaistu single The Bucket oli vallan vastustamaton paketti Kings Of Leonin parasta rytkettä ja lupaili ehkä hitusen liikaa koko albumia ajatellen. Mukaan kun on eksynyt pari aivan automaattivaihteella sävellettyä ja esitettyä laulua.

Kiertue-elämästäkään ei mahdottoman monta tarinaa jaksaisi kuunnella. Vaan hyvääkin riittää yllin kyllin. Rollarimainen slovari Day Old Blues pistää jodlaten, Four Kicks uhoaa ja kukkoilee rupisen rockabillyriffin varassa ja Razz potkii autotallin seinät nurin.

Mitään uutta ei Aha Shake Heartbreak tulevaisuudelle lupaa. 

Lisää luettavaa