Laulajana ja lauluntekijänä Laura Moisio käyttää ja jalostaa kolmannella albumillaan parhaita vahvuuksiaan. Hellän selkeästi tulkituissa sanoituksissa intiimit henkilökohtaiset ilot ja huolet raamittuvat maalauksellisempiin kokonaiskuviin.
Laulumelodiat soljuvat sulavasti omalla painollaan, eikä niiden tarvitse sointua jokaisen tavun tarkasti Moision taidokkaaseen laulukerrontaan saati pakottautua poppikertsien toistoon. Jokaista hienoa sävelmän osaa vaalitaan tarkasti, ja pikantti puhenuotti välähtää vain sopivin väleihin, vailla minkäänlaista maneeria. Laulaja on äänikuvassa juuri sopivassa, avarassa paikassa kompaktin orkesterin edessä ja hän tuntuu esiintyvän privana jokaiselle kuuntelijalle.
Hauraimmat ja keskittyneimmät laulut ovat albumin tunnevoiman takuuraidat. Emotionaalisista kuohuista järkiintyvä Tiedän on tarpeen rauhoittua vähän on hyvä intro monitahoisia tunteita analysoivalle biisikimaralle. Pitkästä aikaa löytää vanhan ystävän puhelusta paljon muutakin iloa kuin pelkkää nostalgiaa. Livenä lähitorilla jo kuultu Kaupungin harhassa on levyn kaikkein vaikuttavin ja sävellyksenäkin hivelevin kappale, jossa yksilöllinen ja yleinen elämys ristivalottuvat upeasti. Vallitsevan herkän mietteliäisyyden katkaisee virkeä kantribilly-säksätys Suuri musta lintu, joka toimii sekin täydellisen topakasti.
