Levyarvio: Kun luovuuden mopo karkaa oikein huolella – Wöyh! kusee pärstä virneessä konventioiden päälle

Wöyh!
IV
Kaskelotti Records

Tyrkyllä on taas enemmän dadaa kuin siinä yhdessä Sammy Babitzinin hitissä, kun suomirockin AD/HD-syöksysämpylä Wöyh! toteuttaa progressiivisia visioitaan. Ihanan pöhköjen Hyyrysen veljesten taiderock kusee pärstä virneessä konventioiden päälle, kun arvaamattomat rytminvaihdokset ja joskus Uuno Turhapurojen tunnareiden lailla semihölmöt ja toisinaan taas Twin Peaks -tyyliin kuulaan eteeriset mutta aina takiaisen lailla korvaan tarttuvat melodiat lyövät hanskaa joko syntikkavetoisen avaruusprogen, 70-lukuisen suomalaisen lauluyhtyeperinteen tahi jatsin tai funkin kanssa keitoksessa, jollaisia ei takuulla ole toista samanlaista.

Syntikoiden namiskuukkeleita veivaillaan joka suuntaan. Basso paukkuu välillä funkisti ja joskus taas kävelee rennon jatsisti. Soundivalinnat – kuten muun muassa torvet tai kissa – ja perkussiivisiksikin ajoittain karkaavat laulut ja nyrjähtäneet sanoitukset pistävät tuon tuosta joko hekottelemaan tai kohottelemaan kysyvästi kulmakarvoja. Ryppyotsaisuus ei wöyhötyksessä kuulu pakin eniten käytettyihin työkaluihin, vaan Wöyh! kiteyttää sen mitä musiikillinen komiikka voi olla, kun luovuuden mopo karkaa lapasesta oikein huolella vitikkoon. Hyyrysten tekemistä leimaa ammattitaitoisuus, mutta virkamiesmäisyyttä siinä ei ole rahtustakaan.