THE LIBERTINES: Up The Bracket

THE LIBERTINES
Up The Bracket
Rough Trade

New Musical Express on pariinkin otteeseen julistanut, että The Libertines on Englannin paras rock'n'roll-bändi. Odotuksiin nähden näkemäni keikka Leedsin festivaaleilla oli anti-kliimaksi, mutta bändin debyyttialbumi Up The Bracket on todella positiivinen yllätys.

Neljännesvuosisata punkin kultakauden jälkeen The Libertines tuo nopeat alle kolmeminuuttiset rallit taas Britannian musiikkikartalle kulkien alkuaikojen The Jamin, The Undertonesin ja Buzzcocksin jalanjäljissä. Bändin taustalla tuottajana häärii The Clash -legenda Mick Jones. Jones ei ole pahemmin studiossa kikkailut, vaan livenä äänitetty albumi kahlitsee hyvin bändin soundin raakuudeen ja energian.

Albumin todellinen helmi on Up The Bracket, josta jopa Buzzcocksin Pete Shelley olisi voinut olla ylpeä. Boys In The Band on paras groupie-kulttuurista kertova kappale sitten The Jamin Butterfly Collectorin tuoden mainiolla kertosäkeellään mieleen jopa The Small Facesin. Valitettavasti bändin ensimmäinen single What A Waster on jostain syystä jätetty pois albumilta.

Haastatteluissa etenkin Pete Doherty vaikuttaa idiootilta, joka nauttii jopa aamiaisensa suoraan pullosta tai peilin päältä. Albumin sanoitukset ovat kuitenkin yllättävänkin fiksuja ja monipuolisia. Melodioiltaan kauniit Death On The Stairs, Time For Heroes ja Tell The King osoittavat, että The Libertines osaa muutakin kuin soittaa kolme sointua nopeasti. Doherty ja Carl Barat vuorottelevat laulamisessa onnistuneesti ja miesten cockney-aksentit tuovat levylle oman tunnelman.

Muutamaa turhaa kappaletta lukuun ottamatta on The Libertinesin debyytti erittäin piristävä levy. Eri asia on kuinka kauan bändi hedonistisine elämäntapoineen pysyy kasassa.