MORRISSEY: Live At Earls Court

"The past is a strange place", toteaa Morrissey uudella livellään Bigmouth Strikes Againin jälkeen. Klassisen tragedian sankarin tavoin on aikamme paras poplyyrikko noussut koko 90-luvun kestäneestä taiteellisesta syöksykierteestään. Viime vuoden You Are The Quarry on Morrisseyn soolouran menestynein albumi, niinpä yhdeksän raitaa kyseiseltä levyltä on täysin oikeutettu. Loput ovat The Smiths -aarteita, b-puolia ja kaksi mainiota lainabiisiä (New York Dollsin Subway Train ja Patti Smithin Redondo Beach), joten biisivalinnat täyttävät kovatkin kriteerit.

Livelevyt ovat siinä mielessä hassuja julkaisuja, että 70-luvun alun jälkeen ei ole ollut mitään takeita mistään "aitoudesta" – jopa yleisön mylvintä saattaa olla jonkun toisen bändin keikalta, jostain yksittäisestä instrumentista puhumattakaan. On hienoa silti huomata, että 45-vuotias Morrissey pystyy yhä tekemään relevanttia uutta musiikkia. Steven Patrick laulaa pelottavan vahvasti, vaikkakin juuri Mozzerin omintakeinen laulu on aina aiheuttanut monissa inhon puistatuksia. Huonoa falsettia tai lampaan vibraattoa ei nyt kuitenkaan kuulla. Morrisseystä on tullut hieno kabareesetä.

Ainoa huono puoli on, että Mor-risseyn loistavat välispiikit on pääosin leikelty levyltä. Toivottavasti niitä on samaan aikaan julkaistavalla Who Put The `M´ In Manchester? -dvd:llä. Positiivisena näen myös bändin Millwallin kannattajilta näyttävien rockabillyäijien kökköilyn muutamassa biisissä. Kaikki ei ole täydellistä.

Harvoin voi suositella liveä ensimmäiseksi järkeväksi tutustumiskohteeksi. Nyt kuitenkin voi. Useampi brittipoppareiden sukupolvi on jo nimennyt The Smithsin tärkeimmäksi esikuvakseen, viimeisimpänä Franz Ferdinand ja Keane. Avoimin korvin kuunneltuna tämä levy osoittaa selkeästi, että sen tekijä kantaa sitä samaa sammumatonta valoa nykyaikaan.