MORRISSEY: You Are The Quarry

Sen jälkeen kun The Smiths julkaisi vuonna 1983 ensisinglensä Hand In Gloven, ei Morrisseyn uutta materiaalia sisältävien levyjulkaisujen välillä ole ollut näin pitkää väliä, nyt jopa tuplasti enemmän kuin koskaan aiemmin. Seitsemän vuotta epätasaisen, mutta aivan liikaa haukutun Maladjustedin jälkeen on vierähtänyt. Tänä aikana musiikillinen ilmasto on muuttunut. Vaikka se oli epäterveellinen jo 1997, on se nyt Idolseineen ja Popstarseineen täydellisen sietämätön. Morrissey, tarvitsemme sinua kipeämmin kuin koskaan!

Aika paluulle on otollinen. Miehen poissaollessa The Smiths on kanonisoitu ja mitä epätodellisemmat nimet mainitsevat yhtyeen vaikuttajakseen. Omistushaluisena fanina en koskaan halunnut luovuttaa palaakaan minun yhtyeestäni muille ja nyt Morrisseyn tämänhetkinen melkein muodikkuus tuntuu jopa kiusalliselta, vaikka samaan aikaan omahyväisesti myhäilen olleeni aina oikeassa rakastamani yhtyeen ja laulajan suhteen.

Morrissey on selkeästi ottanut tavoitteekseen uuden yleisön saavuttamisen. Tuottajaksi on valittu Jerry Finn, joka on aiemmin tehnyt työtä muun muassa Blink 182:n ja Green Dayn kanssa, ja levyn soundi onkin selkeästi helpommin suuren yleisön omaksuttavissa. Lisäksi uuden levyn promoaminen tuntuu maistuvan miehelle aiempaa paremmin. Aikoinaan melkoisia ohareita (videon kuvaukset, tv-esiintymiset, kiertueet…) tehnyt tähti on nyt lupautunut tekemään tukun festivaalikeikkoja ja haastatteluja annetaan hyvinkin erilaisille lehdille.

Mutta entä itse tuote, kiihkeästi odotettu You Are The Quarry? Seitsemän vuoden aikana lienee syntynyt iso kasa toinen toistaan loistokkaampia, koskettavia, hauskoja ja tärkeitä lauluja?

Ensimmäinen single Irish Blood, English Heart on hieno paluu, jonka tekstissä ei jarrutella isompien myyntilukujen toivossa. Mahtavat lapset, nuo nykyisen popmusiikin suurkuluttajat, olla ihmeissään katsellessaan Top Of The Popsia, kun ohimoilta harmaantunut 45-vuotias Morrissey aukaisee suunsa ja laulaa Oliver Cromwellista!

Hyvin vähän on silti muuttunut Maladjustedista, sovituksellisesti ollaan aavistuksen rikkaampia. Suurin osa kappaleista on keskitempoisia ja keskenään melko samankaltaisia. Toisaalta se on myös hyvä, sillä You Are The Quarry toimii yhtenäisenä levynä. The World Is Full Of Crashing Boresin viimeisen kertosäkeen kaltaisia absoluuttisen komeita tähtihetkiä olisi tietenkin voinut olla enemmän.

Levyn tekstit keskittyvät paljolti samoihin teemoihin kuin aina ennenkin ("I look around and remember that I am alone/for evermore") eikä viha lakimiehiä ja oikeuslaitosta kohtaan tunnu laantuvan ("Educated criminals represent the law"). Morrissey on tietenkin Morrissey, mutta musiikillisesti pieni ravistelu olisi jo paikallaan.

Morrissey on nyt työskennellyt, vain pienin miehistövaihdoksin, nykyisen taustayhtyeensä kanssa vuodesta 1991 asti ja kirjoittanut tänä aikana suurimman osan lauluistaan toisen kitaristin Alain Whyten kanssa. Sävellyksellisesti Whyten kanssa ei ole koskaan päästy sellaiseen monipuolisuuteen kuin parjatun Stephen Streetin kera. Suedeheadia, Hairdresser On Firea tai The Last Of The Famous International Playboysia ei tältä levyltä löydy.

Vaikka joskus aikaan on saatu upeaakin jälkeä, on yhtyeen yleissointi ollut alusta asti melko yksitotinen. Eniten ryhmästä puristi irti Steve Lillywhite Vauxhall & I -levyllä (1994) ja luonnollisinta miesten soitanta oli Your Arsenal -albumilla (1992). Morrissey tarvitsee loistavaa kitaristia ja Vini Reillyn tai Craig Gannonin panos olisi tehnyt hyvää myös You Are The Quarrylle.

Intohimoiselta popmusiikin arvon puolestapuhujalta näin pitkän tauon jälkeen pitää odottaa ja vaatia paljon enemmän. Kuka tahansa muu pääsisi helpommalla.