Levyarvio: Morrissey ei suostu talutettavaksi – Uusi soolo on entistäkin kärttyisempi

Arvio julkaistu Soundissa 5/2020.
Kirjoittanut: Nuutti Heiskala.

Arvio

Morrissey
I Am Not A Dog On A Chain
BMG

Viime aikoina Morrisseysta kirjoitettaessa ollaan liian usein keskitytty itse musiikin sijaan ulkomusiikillisiin seikkoihin. Esimerkiksi I Am Not A Dog On A Chainin Pitchforkin arvostelussa kirjoitettiin lähinnä siitä kuinka inhottava ihminen Morrissey on ja todisteeksi referoitiin tarkoituksellisesti väärin levyn sanoituksia.

Lehdistön maalitauluksi päätyneelle Morrisseylle ei haluta enää antaa mahdollisuutta. Sen mies on itsekin joutunut huomaamaan ja uuden levyn sanoitukset ovat tavallistakin katkerampia ja kärttyisämpiä. Heti ensimmäisellä raidalla Jim Jim Falls lauletaan ”if you’re gonna kill yourself, then for god’s sake just kill yourself.”

Vaikka Morrisseyn viime vuosien levyt ovatkin jääneet vähemmälle huomiolle, ovat ne silti olleet varsin hyviä. Aivan You Are The Quarryn (2004) veroisia mestariteoksia ei enää ole tullut, mutta Low In High School (2017) oli jo lähellä. I Am Not A Dog On A Chainkin on parhaimmillaan erinomainen, mutta se on liian epätasainen nousemaan Morrisseyn parhaimpien joukkoon. Täysosumia (Jim Jim Falls, I Am Not A Dog On A Chain, Once I Saw The River Clean) on kuitenkin enemmän kuin tasapaksuja raitoja (Darling, I Hug A Pillow, Love Is On Its Way Out).

Lisää luettavaa