MORRISSEY: Years Of Refusal

MORRISSEY
Years Of Refusal
Polydor

Vuoden 2004 You Are The Quarry -albumi palautti monen uskon Morrisseyn tekemisiin. Levy oli samaa tasoa kuin laulajan soolouran alussa The Smiths -vuosien jälkeen. Nyt ollaan palattu 90-luvun junnaamiseen.

Vuoden 2006 Ringleader Of The Tormentors -levy kuulosti vielä Tony Viscontin, jousisovitusten ja Ennio Morriconen avustuksella mahtavalta, mutta biisejä ei silläkään ollut. Years Of Refusal -albumilla jyrää Morrisseyn oma pitkäikäinen bändi, eikä tämä Millwall-tason divarimyllytys oikein tyydytä. Sombrerohevi ei ole huono valinta tyylilajiksi, vaikka kovin päämäärähakuisilta musikaaliset latinolainat levyn joka toisessa biisissä tuntuvatkin. Etenkin kun tietää, kuinka suureksi nimeksi Morrissey on noussut USA:n latinalaisväestön keskuudessa.

Albumin biiseistä pari julkaistiin jo viime vuonna kokoelmalevyllä. Jostain sekin kai kertoo. Onneksi uudella levyllä on myös hetkensä. Avausraita Something Is Squeezing My Skull tiivistää nykymaailman menoa varsin ansiokkaasti. It’s Not Your Birthday Anymore on miehen uran parhaimmistoa. Se on perinteisen sointukulun ympärille on rakennettu hieno sovitus, ja vaikka lopputulos ei kenties ihan yhtä musertava ole kuin Last Night I Dreamt That Somebody Loved Me, niin samalla sivulla ollaan.

Mama Lay Softly On The Riverbed tuo hauskalla tavalla mieleen Freddie Mercuryn, mutta eikö Morrisseyn iänikuinen pelleily seksuaalisella identiteetillä jo riitä? Ajat muuttuvat onneksi myös positiiviseen suuntaan – vuonna 2009 toukokuussa 50 vuotta täyttävän brittiläisen poplaulajan seksuaalinen suuntaus ei paljon paina, oli se mikä hyvänsä. Ellei se vielä 80- ja 90-luvulla ollut harkittua imagoa, niin nykyään on. Tämä näkyy myös levyn kannessa, jossa Mozzer kannattelee vauvaa niin jäykästi, että hän todennäköisesti pudottaisi poikarukan kimakasti kirkuen, jos tämä kastelisi vaippansa.

Morrissey tulee jäämään historiaan sukupolvensa parhaana tekstinkirjoittajana. Sanoitusten teemat ovat säilyneet yhtä synkkinä kuin ennenkin, vaikka valon pilkahduksia löytyy enenevissä määrin. Tällä levyllä tosin tekstit ovat usein ristiriidassa musiikin kanssa – osa  niistä toimii melkein paperilla paremmin kuin laulettuna. Miksei Morrisseyn ympärille kasata laajempaa iskuryhmää paremmista säveltäjistä ja soittajista?

Morrisseyn teksteissä on nähtävissä myös kirjoittajissa iän myötä ilmenevä universaali piirre yksinkertaistamiseen, suorempaan ilmaisuun. Hänen kynänsä on edelleen terävä, näin esimerkiksi All You Need Is Me -kappaleessa: “You don’t like me but you love me/either way you’re wrong/you’re gonna miss me when I’m gone.”