Juha Raivion pääbändin Swallow The Sunin kohdalla mainittiin bändin alkuvuosina My Dying Bride sekä Anathema. Vuosien mittaan noiden kaiut kumisivat alati kauempaa, mutta Trees Of Eternityn raidoilta vaikutus huokuu taas tuoreena.
Kun Juha Raivio laittaa lusikkansa soppaan, silloin sopii odottaa laadukasta jälkeä. Kun mukana on vielä väkeä saman genren muista huippunimistä, lopputuloksen laatu ei juuri hämmästytä.
Suru. Murhe.
Ne pyyhkivät Hour Of The Nightingalen kappaleiden jokaisen sopukan. Ne täyttävät raidat ylitsevuotavan tasaisena virtana ja kannattelevat tunnelmaa, joka kohoaa lähes musertavaksi. Sävellykset ovat tavattoman lumoavia. Niissä ei ole mitään liikaa tai liian vähän. Ainoastaan kaikki se, mitä tarvitaan koskettamaan kuulijan sielua. Aleah Starbridgen suloinen ja hillitty laulu puolestaan on se levyn lohtu, jolla hän kevyen lempeästi pyyhkäisee poskea.
Laulaja Aleah Starbridge menehtyi viime keväänä ennen kuin Hour Of The Nightingale ehdittiin julkaista, joten bändin debyyttilevystä tuli samalla hänen perintönsä musiikkifaneille. Hour Of The Nightingale kuitenkin näyttää, että vaikka surun hetkellä kauneus tuntuu vetäytyvän jonnekin kauas pois, se on kuitenkin koko ajan läsnä. Sen pystyy kokemaan uudelleen ainoastaan ajan myötä.