Arvio: Pystyyn Kuolleet Hipit vetoaa kahteen hyvin erilaiseen yleisöön miksaten vihaista hardcoresoundia sujuvasti vaihtoehtoräpin kanssa

Superstar tarjoaa erin­omaisen kuuntelukokemuksen niin perinteisen punkin kuin vuosituhan­nen alun suomiräpin ystäville.

Arvio: Ajan myötä totisemmaksi mennyt Puscifer nojaa Normal Isn’t -levyllä edeltäjiään enemmän gootti- ja jälkirockiin

Puscifer ei ole ikinä yltänyt Maynard James Keenanin muiden bändien korke­alle tasolle, mutta Normal Isn't on lopulta vähän pettymys yhtyeen omillakin standardeilla.

Arvio: Coca Carola ottaa kantaa tarttuvan ja radioystävällisen kapinoinnin kautta

När sen är försent on hieno paluulevy, joka edus­taa punkin pehmeää laitaa.

Arvio: Heavy Metal Perse juhlisti merkkivuotta helkkyvällä folk rockilla

Kokeilu on varmasti bändille itselleen tärkeä ja tuottanee nautintoa vannoutuneille faneille, mutta toivottavasti seuraavalla ”oikeal­la” levyllä päästään takaisin yhtyeen nimeä kunnioittavaan soundimaa­ilmaan.

Arvio: Eye of Melian kaipaa lisää varjoja valojen vastakaiuksi

Forest of Forgetting lipuu läpi liiankin kirkkaasti paistatellen.

Arvio: Buugi on vetävä, soitto rullaa ja melodiat hersyvät – The Black Crowesin A Pound of Feathers on kaukana puisevasta

The Black Crowesin musii­kin riemua, rehvakasta asennetta ja sielukkuutta välittävä kymmenes albumi yltää katalogin vahvemmalle puoliskolle.

Arvio: Maustetyttöjen Itken jos mua huvittaa ei ole helppo hittialbumi – se on jotain paljon enemmän

Itken jos mua huvittaa on Mauste­tyttöjen tähän asti ovelin albumi, jonka kappaleet eivät paljasta koko olemustaan heti.

Arvio: Jimi Tenor Bandin Selenites, Selenites tarjoaa lempeää energiaa ja puhdistaa mielen ikävistä ajatuksista

Albumilla käydään läpi koko tunteiden kirjo.

Arvio: Kreator soittaa väkevällä otteella juuri sitä mitä haluaa – Krushers of the World on toimivaa tykittelyä vetreältä legendalta

Krushers of the World on takuuvarmaa nyky-Kreatoria, jonka aggres­siivisuus on kuorrutettu makeilla melodioilla ja terävät kulmat hiottu turvallisen pyöreiksi. Se ei kuitenkaan tee bändin musiikista heikko­tasoista.

Arvio: Swallow the Sun -rumpalin Juuso Raatikainen Kaipuu liikkuu jazzfuusion akustisemmalla laidalla energisesti ja keskittyneesti

Kaipuun sävellyksissä on kosolti puhuttelevaa piilohaikeutta, ja pääpirun tukena soittava kolmik­ko seuraa maestron johtoajatusta valppaana.

Arvio: Kissalla on rohkeutta tehdä juuri sitä, mikä itsestä parhaalta tuntuu – I Hate Music on kauneusvirheistä huolimatta viihdyttävä

Yhtyeen kolmas täyspitkä jatkaa pitkälti samalla linjalla kuin edeltäjänsä, mutta hittimateriaalia on täl­lä kertaa vähemmän.

Arvio: Vaikka Teini-pään indierock karttaa tarpeettomia krumeluureja, ker­toman ja esitysten yhteisvaikutus muotoutuu monisyiseksi

Uusi vuosi jalostaa mieluum­min vanhaa kuin etsii jotakin täysin uutta. Silti se rönsyää kehystensä yli.