PENNYWISE: Live@The Key Club

Arvio julkaistu Soundissa 12/2000.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.
Amerikan länsirannikon surffaavat punkveteraanit tekevät marilynmansonit eli vakuuttavat kuulijan huomattavasti iskevämmin lavatallenteella kuin varsinaisilla studiopuristeilla. Kiekko on kylläkin jälkikäteen miksattu studiossa, joka tuntuu pöljän puuhalta.

Arvio

PENNYWISE
Live@The Key Club
Epitaph

Amerikan länsirannikon surffaavat punkveteraanit tekevät marilynmansonit eli vakuuttavat kuulijan huomattavasti iskevämmin lavatallenteella kuin varsinaisilla studiopuristeilla. Kiekko on kylläkin jälkikäteen miksattu studiossa, joka tuntuu pöljän puuhalta. Pennywisen albumit ovat olleet jo aikojen alusta tuskastuttavan kliinisiä, joten edes livelle olisi voitu säästää rosoisempaa reunaa. Viihdyttää mörssärikitaristi Fletcher Draggen luotsaama orkka osaa. Viisi vuotta sitten Helsingin juhlaviikkojen megakonsertissa Pennywise oli ainoa, joka sai rockyliannostuksesta kärsineeseen yleisöön edes hieman liikettä. Kun mukana oli sentään muun muassa Soundgarden ja Kyuss, sitä voi pitää saavutuksena. Pennywisella onkin ovela kyky naamioida ällöttävän periamerikkalainen hyvän meiningin ja kaverihengen hakeminen vilpittömyydeksi ja todelliseksi välittämiseksi. Tuskinpa kukaan levyn päättävää Bro Hymniä hoilaavan yleisön joukosta epäilee bändin motiiveja.
Materiaalin samankaltaisuudesta kärsineelle bändille tällainen poikkeava julkaisu sopii ongelmitta. Napataan jokaisen albumin parhaat biisit ja unohdetaan puolivillaisuudet. Tuloksena melkoinen melodisen punk rockin hittipotpurri. Paikallaan polkemisesta huolimatta bändille on kuitenkin ehtinyt kertyä levyllisen verran niitä edukseen erottuvia valioyksilöitä, joista Alien tai Peaceful Day olisivat kelvanneet mille tahansa Bad Religionin kultakauden levylle.
Välissä ehditään kiitellä levy-yhtiövastaava Brett Gurewitzia, yleisöä, esikuvia, joista Minor Threatin kunniaksi vedetään yhtyeen nimikkoralli sekä tietysti edesmennyttä PW-basisti Jason Thirskia, jonka kirjoittama Unknown Road muistuttaa kipeästi elämän yllätyksellisyydestä. Ei mies varmasti osannut aavistaa oman tiensä päättyvän 29-vuotiaana haulikon laukaukseen. 

Lisää luettavaa