ROTTEN SOUND: Abuse To Suffer

ROTTEN SOUND
Abuse To Suffer
Season Of Mist

Uusi Rotten Sound kuulostaa edelleen Rotten Soundilta, mutta levyä vaivaa tietty muodottomuus. Useammankaan kuuntelun jälkeen on vaikea tarttua tiettyyn biisiin, huippuun hetkeen tai toisaalta katastrofaaliseen epäonnistumiseen. Jotenkin levy vain liukuu pois mielestä heti, kun viimeinen biisi loppuu ja musakirjastoni heittää kehiin seuraavaa artistia.

En välttämättä ihan suoraan halua sanoa, että bändin soundi olisi yhtään lauhkeampi kuin ennenkään. Biiseistä uhkuu yhä viha ja törky, juuri se, joka bändistä on tehnyt genrensä ykkösnimiä. Mutta kun itse joskus parikymppisenä en aina pystynyt laittamaan Exit-levyä (2005) edes soimaan, koska se kuulosti niin vaaralliselta… Abuse To Suffer on yhä likainen, mutta jokin särmä siitä nyt tuntuu puuttuvan.

Uutta tavarassa on grindcore-kontekstissa suorastaan keskitempoiset biisit, enkä tiedä, tarvitaanko niitä. Ahdistavuuskerroin kun on ehdottomasti korkeimmalla niissä pikahakkuissa.

Kaikkiaan vankka Rotten Sound -tuotos, mutta ei totta vie mitenkään uraauurtava. Ehkä olemme kummatkin hieman vanhentuneet, bändi sekä minä.