SAHARA HOTNIGHTS: Kiss & Tell

Kiss & Tellin kannessa poseeraavat neljä ruotsalaisnaista eivät ole samoja, jotka soittivat autotallista ponnistanutta rätväkkää rockia Jennie Bombilla. Oranssiin ja mustaan pukeutunut orkesteri on ottanut selvän pesäeron menneisyyteensä ja luovinut ison levy-yhtiön avustuksella nyt puhtaasti 80-luvun vaikutteisiin tukeutuen.

Kuulostaa kamalalta. Kukaan ei olisi tarvinnut The Soundsia enkä ymmärrä mitä nostalgioitavaa jossain The Runawaysissa on. The Donnasinkin kuntokäyrä on samanlaisen kehityskaaren jälkeen lörpähtänyt. Näin sen olisi siis kaiken logiikan mukaan pitänyt mennä Sahara Hotnightsinkin kohdalla.

Vieläkään en ymmärrä, miksi Kiss & Tellin purkkapop-soundia on pitänyt alleviivata näin tuhnulla kasarisoundilla, mutta kitaristi-vokalisti Maria Anderssonin ja rumpali Josephine Forsmanin kynäilemät biisit toimivat diabolisella tenholla. Yksinkertaisuuden kauneus piilee juuri tällaisissa kappaleissa, jossa yksikin kunnon koukku, hölmöltäkin kuulostava kitarakuvio tai pää punaisena ulvotut woh-oh -taustalaulut kannattavat kokonaista biisiä, kun se kestää korkeintaan kolme minuuttia.

Kiss & Tell on vastustamaton kesälevy täynnä hyvää mieltä ja klassisia pop-kappaleita. Enkä periaatteessakaan suostu sanomaan poikkipuolista sanaa levystä, jolla soittaa basisti Johanna Asplundin kaltainen ilmestys.