SIGUR RÓS: Agaetis Byrjun

Sigur Ros ei ole bändi, Sigur Ros on musiikkia. Näin kuvailevat tässä mystisessä islantilaisessa epä-yhtyeessä soittavat henkilöt omaa statustaan.
Itse kehittämällään hopelandish-kielellä (islantia sekoitettuna omaan sanastoon) laulettu Agaetis Byrjun on hämmentävä, mutta jumalaisen kaunis ja usvainen seikkailu maahisten sumuiseen fantasiamaailmaan. Koska kielestä ei mitään tajua, on tunnelma kaikki kaikessa ja laulun toimiessa rivi-instrumenttina sen pauloihin jääminen onnistuu helposti. Jokainen kuulija luokoon henkilökohtaisen tilansa ja tulkitkoon levyn sanoman parhaaksi katsomallaan tavalla, sillä Agaetis Byrjunin matkassa mielikuvituksella ei ole rajoja. Aidon rehellisellä rakkaudella musiikkiaan tekevä Sigur Ros tuo levyllään lohtua puhki kaupallistuneeseen ja markkinavoimien orjuuttamaan musiikkikulttuuriin kyllästyneille ulkopuolisille. Kompromisseja ei annetta, eikä niitä myöskään pyydetä.
Massiiviseksi kasvava Staralfur karkaa sinfoniaanisine paisutteluineen hyvin kauaksi perinteisesta pop-musiikista, kun taas hitaasti kiiruhtava Ny Batteri houkuttelee heti kerrasta. Harvoin kahdeksanminuuttinen biisi perustelee olemassaolonsa yhtä vakuuttavasti, mutta tässä tapauksessa ei mitään voisi poistaa tappamatta sielua. Useamman kappaleen väliin sijoitetut pitkät hiljaiset hetket lisäävät jo valmiiksi Agaetis Byrjunin aavemaista liitoa, tuoden mieleen sen unen ja valveen rajatilan, jossa aistien keskenäinen arvojärjestys muuttuu, herkistäen ne, joita päivän aherruksessa laiminlyömme.
Sigur Rosia intiimimmäksi musiikki ei voi tulla ja ne harvat, jotka ovat yhtyeen jo löytäneet, tulevat tuskin koskaan tästä Islannin tarkimmin vartioidusta aarteesta luopumaan. Agaetis Byrjunin yöllinen sinfonia vie kohti kadonnutta kaupunkia, josta paluuta ei ole.