SIGUR RÓS: ()

Arvio julkaistu Soundissa 11/2002.
Kirjoittanut: Tero Alanko.
Ostin Sigur Rósin Ágaetis byrjun -levyn käydessäni Islannissa maaliskuussa 2000 ja jouduin pahanpäiväisesti sen lumoihin. Kyseessä oli pitkästä aikaa levy, joka pystyi luomaan aivan oman musiikillisen maailmansa ja sulkemaan kuulijan täysin sen sisään.

Arvio

SIGUR RÓS
()
Fat Cat

Ostin Sigur Rósin Ágaetis byrjun -levyn käydessäni Islannissa maaliskuussa 2000 ja jouduin pahanpäiväisesti sen lumoihin. Kyseessä oli pitkästä aikaa levy, joka pystyi luomaan aivan oman musiikillisen maailmansa ja sulkemaan kuulijan täysin sen sisään. Seuraavana syksynä Sigur Rós kiersi Eurooppaa Radioheadin telttakiertueen lämmittelijänä ja nousi pienten piirien salaisuudesta ylistetyksi kohutulokkaaksi. Nyt ( )-albumin neljäs raita on ehtinyt värittää Vanilla Sky -leffan loppukohtausta ja tämän levyn myötä Sigur Rósia koetetaan kaupata koko tunteellista rockmusiikkia rakastavalle maailmalle.

Ágaetis byrjun oli ällistyttävä harppaus Sigur Rósin esikoisalbumista (vain Islannissa julkaistu Von, 1997). Ágaetis byrjunilta välittyi tekijöiden intohimo, intomieli ja heidän sydämiensä avoimuus, siltä välittyi jopa parempi kuva islantilaisen maiseman avaruudesta kuin television kiiltokuvadokumenteista. Kuitenkin levy aiheutti kuulijalle ehdottoman subjektiivisia kokemuksia. Juuri siihen yhtye onkin kertonut pyrkivänsä ja juuri siksi uuden albumin sävelmät on jätetty nimeämättä eikä sen kansissa ole minkäänlaista infoa levyn tekijöistä tai mistään muustakaan. Suluilta näyttävien symbolien väliin saa kukin kuvitella oman otsikkonsa.

Sigur Rós on soittanut näitä kappaleita livenä jo parin, kolmen vuoden ajan. Silti sävelmät kuulostavat tuoreilta ja eläviltä. Varmastikin vaikutelma tulee osin siitä, että levyn soundi on jätetty paljon raaemmaksi ja rosoisemmaksi kuin Ágaetis byrjunilla. Edellislevyn äänikuva oli kuin pumpuliin kääritty, vaikka hyytävä tuuli puhalsi alati ja jäämassat tuntuivat liikkuvan koko ajan lähemmäs. Jo tuolloin, kuten nytkin, Jonsi Birgissonin huimasti liitävä ja rohkeasti heittäytyvä falsetto sekä sellon jousella soitettu, vahvasti kaiutettu kitara viilsivät tiensä suoraan tunnekeskukseen. Henkeäsalpaava Ágaetis byrjun on kuulokemusiikkia parhaimmillaan. Luultavasti sen aiheuttamat kokemukset ovat verrattavissa niihin, joita vanhemmat rokkidiggarit saivat 70-luvun alussa vaikkapa Pink Floydin Atom Heart Motheria luureissa luukuttaessaan.

72-minuuttinen ( )-albumi on jaettu kahteen osaan, joiden välissä on puolen minuutin tauko. Levy on äänitetty Sigur Rósin omassa studiossa Reykjavikin ulkopuolella ja miksattu Peter Gabrielin Real World -studioilla Wiltshiressa, Englannissa. Ágaetis Byrjuniin verrattuna ( )-levyltä nousee selvimmin esiin jousisektion jatkuva käyttö. Jos yhtyeen ilmaisua haluaa suhteuttaa uuteen popmusiikkiin, voi etenkin levyn alkupuolen perusteella kuvitella, että kyseessä on Coldplayn abtraktimpi ja pidäkkeettömämpi versio.

Erityisesti ( )-levyn jälkipuoliskolla Sigur Rósin kappaleiden jännitekaaret ovat todella uljaita ja ilmaisu täysin uniikkia, mutta levyn tunnelmissa on tällä kertaa yllättävän vähän variaatiota. ( ) on varmasti yhtä paljon yhtyeestä itsestään lähtöisin kuin edellinen albumi, mutta yllätys- ja ällistymomentin puutteesta johtuen se ei ainakaan vielä ota syleilyynsä Agaetis byrjunin tavoin. Tosin onhan tässä vielä pimeitä syysöitä jäljellä. 

Lisää luettavaa