TAROT: Undead Indeed Live – dvd

Arvio julkaistu Soundissa 6-7/2008.
Kirjoittanut: Antti Mattila.

Tarotin ensimmäisen dvd:n pääruokana on viime vuonna bändin kotikaupungista Kuopiosta talteen napattu keikka, jolla viisikko naulaa enimmäkseen kahteen viimeisimpään levyyn keskittyvää materiaalia kovaa huutavalle savolaisyleisölle.

Arvio

TAROT
Undead Indeed Live - dvd
King Foo

Tarotin ensimmäisen dvd:n pääruokana on viime vuonna bändin kotikaupungista Kuopiosta talteen napattu keikka, jolla viisikko naulaa enimmäkseen kahteen viimeisimpään levyyn keskittyvää materiaalia kovaa huutavalle savolaisyleisölle. Luotto uudempaan tavaraan on lujassa, sillä yli 20 vuotta levyjä tehnyt bändi lataa peräti yksitoista kahdeksastatoista biisistä Suffer Our Pleasuresilta ja Crows Fly Backiltä. Marco Hietalan ja Tommi Salmelan vuoropuhelu liidi- ja taustalauluissa toimii loistavasti ja sitä on upotettu myös 90-luvun materiaaliin. Pääseepä Salmela vetämään Back In The Firen yksinkin. Kameroita on riittävästi tuottamaan eläväistä kuvaa lavalla peuhaavasta orkesterista ja kuvavinkkeli vaihtuu jouhevasti.

Hietalan veljesten humoristinen ja Tarotin taustoja hyvin avaava haastattelu on extra-osaston helmi. Bändin uran puolesta pelkäävät saavat helpotusta, sillä Zachary kertoo tilaavansa jatkuvasti uusia kitaroita ja että bändi jatkaa niin pitkään kuin henki pihisee. Epäolennaisuuksiakin on mukana, sillä pitkään ja hartaasti kuvattu Tavastian keikan soundcheck vuodelta 1995 ei välttämättä ole kaikkein halutuinta kuvamateriaalia Tarotista.

Lisää luettavaa