Testament ei osoita vanhenemisen merkkejä, vaikka keulilla on 45-vuotias, puoli vuosikymmentä sitten syövästä toipunut mies. Harva yhtye on ylipäätään yhtä pitkän tauon jälkeen – The Gathering julkaistiin vuonna 1999 – tehnyt niin kovatasoista paluulevyä kuin mitä The Formation Of Damnation on, rumpalia lukuunottamatta vieläpä alkuperäiskokoonpanolla. Pakko se on uskoa.
Testamentin lisäksi ei muutenkaan tule heti mieleen toista bändiä, jonka riffikynä olisi aina ollut yhtä erinomaisessa terässä. Eihän edes Slayer ole saanut koko tuotantoaan katettua yhtä vakuuttavasti. Eikä The Formation Of Damnation tee asian suhteen mitään poikkeusta, vaan lähes jokaisessa biisissä on joku mieleenpainuva koukku, joka vie omalta osaltaan kokonaisuutta eteenpäin. Ja jos koukut hetkeksi unohtuvatkin, Testamentille yhtä ominainen armoton groove jatkaa jylläämistään. Se ei pysähdy sekunniksikaan.
Mitään elämää suurempaa päivitystä The Formation Of Damnation ei Testamentin repertuaariin tarjoa, ja osa levyn materiaalista on turhankin ennalta-arvattavaa. Joukossa on kuitenkin niin monta timanttia, että pieni nostalgiatrippi tähän väliin on välttämätön. Yllättyä saa sitten, kun kuulee viimeisen biisin.
