Rick Rubinin huikeiden Johnny Cash -tuotosten henkeä tavoitellut Vesa-Matti Loirin Lappi-trilogia oli hillitön menestys. Omissa korvissani Ivalo (2006), Inari (2007) ja Kasari (2008) olivat kuitenkin täynnä epätoivoisen geriatrisia tulkintoja suomalaisen rockin laulukirjasta paikkansa lunastaneista hiteistä. Vaikka Loirin esitykset pyrkivätkin korostamaan lainojen lyriikallista merkitystä, niin tunnelmallisuuden toivossa lähes pysähdyksiin saakka hidastetut näkemykset tuntuivat auttamattoman turhilta.
Hyvää puuta -albumi on ilahduttavasti kokonaan toista maata kuin puuduttava Lappi-kolmikko. Levylle on tilattu uusia biisejä joukolta eturivin lauluntekijöitämme, joten tämän lehden Kasari-arvion päätteeksi esitetyt terveiset ovat menneet perille. Ja vaikka tulkinnallinen pidättelykyky ei olekaan laulavalle näyttelijälle automaattisesti lankeava ominaisuus, niin tällä kertaa Loiri on upeasti sinut esittämiensä laulujen kanssa.
Hyvää puuta -levy on sukupolvien kohtaamista toimivimmillaan. Tommi Viksten ja Jussi Jaakonaho ovat keskeisesti vastuussa levyn toteutuksesta ja Vikstenin kitaroinnin lisäksi ydinbändiin kuuluvat basisti Tom Nyman, kosketinsoittaja Pekka Gröhn ja rumpali Topi Kurki. Levyn äärimmäisen upea soitannollinen jälki ei näin ollen ole yllätys.
A.P. Sarjannon Miksi mä maailmalle laulaisin on tyrmäävänä avauksena ensimmäinen levyn lukuisista helmistä. J. Karjalaisen Aapakarhun kantrivalssisuus on silkkaa Lännen-Jukkaa. Johanna Kurkelan herkkä ääni kruunaa Loirin rinnalla Timo Kiiskisen ja Tommi Vikstenin Kaiken nähnyt -kappaleen pienen majesteetillisuuden. Missä kotini on on Jarkko Martikaisen kirjoittama levottoman sielun vankilaltakin maistuva marssilaulu.
Levyn nimiraita seisauttaa veret kateuden sävyttämän ystävyyden kuvauksena ja omia aikalaisiaan Loiri kunnioittaa tulkitsemalla Aulikki Oksasen valssisen Vilukukan. Taivun mutten murru on etenkin Tommi Vikstenin kitaroinnin osalta levyn muuta materiaalia bluesisempi esitys. Paula Vesalan säveltämä Ei tullutkaan äänettömyys paljastuu ennen kaikkea Ahti Marja-ahon jousisovituksen ansiosta albumin “taideraidaksi”.
Lappi-trilogialla Vesa-Matti Loiri hallitsi muodon, mutta Hyvää puuta tuo mukaan myös koruttomuudessaan aidon sisällön. Albumin spirituaalisella päätöksellä Loiri ei usko ikuiseen vaan – mikä kaikkein tärkeintä – ikuisesti elämään.
