WITHIN TEMPTATION: The Silent Force

Arvio julkaistu Soundissa 12/2004.
Kirjoittanut: Antti Mattila.
Taiteellinen naisääni ja jykevää, mahtipontista musiikkia. Ei tämä aivan Nightwishiksi mene, mutta sen verran on yhtymäkohtia, että jokaisessa arviossa Kiteen ihme mainitaan.

Arvio

WITHIN TEMPTATION
The Silent Force
GUN

Taiteellinen naisääni ja jykevää, mahtipontista musiikkia. Ei tämä aivan Nightwishiksi mene, mutta sen verran on yhtymäkohtia, että jokaisessa arviossa Kiteen ihme mainitaan. Joka tapauksessa Sharon del Adel on karismaattinen laulaja, joka herkimmillään kujertaa kuin Candice Night, juhlavimmillaan omaa klassista tekniikkaa ja suoraviivaisemmissa biiseissä, kuten single Stand My Groundissa, käyttää perinteisemmän oloista rock-ääntä. Suorat vertaukset Tarja Turuseen eivät tee hänelle missään tapauksessa oikeutta.

Kunnianhimoisemmat kappaleet on sijoitettu levyn alkuun, sillä biisijärjestyksen laatija on huomannut Within Temptationin olevan muistettavimmillaan suuremmissa teemoissaan, siellä missä oopperamaisen taustan keskellä saattaa kuulua kelttiläisten rumpujen kuminaa, tai missä panhuilumaisen lurautuksen jälkeen den Adelin ääneenkin on saatu viehkeää huilua. Toki levyn loppupääkin on onnistunut, mutta kevyemmät ja näteille pop-melodioille rakentuvat laulut ovat kuin miniatyyrejä alun eepoksista. 

Lisää luettavaa