YES: The Ladder

Arvio julkaistu Soundissa 09/1999.
Kirjoittanut: Jouko Ruokosenmäki.
The Ladder on Yesin viimeaikaisia levyjä laulupainotteisempi ja kitaravetoisempi, mutta tutut Yes -ainekset ovat paikallaan, aina Roger Deanin kansitaidetta myöten. Laulaja Jon Anderson julistaa reippaasti universaalia rauhaa ynnä rakkautta ja eteeriset melodiat pönkittävät levyn kosmista tunnelmaa.

Arvio

YES
The Ladder
Eagle

The Ladder on Yesin viimeaikaisia levyjä laulupainotteisempi ja kitaravetoisempi, mutta tutut Yes -ainekset ovat paikallaan, aina Roger Deanin kansitaidetta myöten. Laulaja Jon Anderson julistaa reippaasti universaalia rauhaa ynnä rakkautta ja eteeriset melodiat pönkittävät levyn kosmista tunnelmaa. Kitaristi Steve Howen näppäily on yhtä taidokasta kuin aina ja Chris Squiren bassonsoitto tuntuu vain paranevan vuosien vieriessä. Edellisellä studiolevyllä poppoon riveihin astunut kosketinsoittaja Igor Khoroshev hoitaa urakkansa mallikkaasti, vaikka syntsien osuus on selkeästi vähentynyt Wakemanin ajoista.
Kovin progressiivisiksi herrat eivät The Ladderilla ylly, mutta alun perin tietokonepeliä varten tehty avausraita Homeworld sekä kymmenminuuttinen New Language tarjoavat oivia näytteitä ukkojen soittotaidoista. Lyhyt Can I? sisältää hauskan viittauksen Fragilen päiviin ja To Be Alive sekä The Messenger ovat ihan oikeasti tarttuvia pop-sävelmiä.
Mitään uusia uria Yes ei levyllä auo, mutta yhtyeen ystävien odotukset tämä paketti takuulla täyttää.

Lisää luettavaa